Kuva: SHUTTERSTOCK

Parjattu yhdistelmä onkin kesän hitti - "junttisukat" puetaan myös juhlaan

18.07.2023 21:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Sukat sujahtivat ensin sandaalien pariksi ja nyt ne kulkevat käsi kädessä jo korkokenkienkin kanssa.

Sukat sandaaleissa täytti pitkään ”junttityylin” määritelmän. Mutta miten sitten kävikään, niin sanottu ”ruma muoti” iski rytinällä vaatekaappeihimme. Yhtäkkiä sukat sandaaleissa olikin cool, ja muotivaikuttajat alkoivat kulkemaan kalastajanhatut päässään.

Ruma muoti ilmiönä tarkoittaa sitä, että haluamme tietoisesti pukeutua niihin vaatteisiin ja asusteisiin, joita pidämme itse, tai joita uskomme muiden pitävän, epäesteettisinä ja rumina. Ruma muoti ilmiönä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisimme yhtäkkiä menettäneet käsityksemme hyvästä tyylistä, vaan sitä että teemme tietoisen valinnan pukeutua rumina pidettäviin vaatteisiin. Ruma muoti tarkoittaa siis ”ei valtavirtaa”.

Koska ”rumuus” on ollut jo vuosia muodissa, on siitä tullut jo valtavirtaa, eikä sillä ole enää samanlaista erottavuuden voimaa kuin aikaisemmin. Esimerkiksi sukat sandaalien kaverina on jo täysin normaali yhdistelmä. 

Sukat siis sujahtivat ensin sandaalien pariksi, mutta nyt ne kulkevat jo käsi kädessä korkokenkienkin kanssa. Korkokenkien kanssa ei yhdistetä vain ohuita sukkia, vaan myös paksumpia puuvilla- ja urheilusukkia.

Eikä sukat korkokengissä kuulu vain arkeen, vaan ne ovat myös juhliin sopivat. Ja tämä on loistava uutinen hiertävien korkokenkien kohdalla. Sukista on apua myös tilanteisiin, joissa ei halua näyttää varpaitaan. Sukat vain jalkaan ja juhlimaan.

Toki hienompien juhlien kohdalla sukkien kanssa täytyy käyttää harkintakykyä. Paksut urheilusukat voi jättää kaappiin ja sujauttaa jalkaan näyttelijä Sydney Sweeneyn, 25, inspiroimana nätit valkoiset sukat.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Sukkia korkokengissä nähtiin myös kesän muotinäytöslavoilla. Alla olevissa kuvissa käy ilmi muotitalo Etron versiot sukkatyylistä. Tämä trendi on oikein sopiva Suomeen, sillä kesäisin varpaita palelee aina ja hyttyset ovat kiinni nilkoissa.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Näin sukat taipuvat korkokenkien pariksi:

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 1.6.2023.

Lue myös: 60-luvun meikkitrendi on täällä taas - ja siksi Selena Gomezin hittiniksi on jälleen ajankohtainen

Lue myös: Sydney Sweeney esitteli kesän ajankohtaisimmat trendit yhdessä asussa

Lue myös: Hohtava trendi vangitsee katseet - "avaruushousut" ovat tämän hetken muotivillitys

Kilpailut

Uusimmat