Onko merkkilaukkujen hinnoissa mitään järkeä?

10.10.2013 18:15 - Katariina Näreaho

Merkkilaukkujen hinnat tuntuvat monen mielestä liian korkeilta, mutta niihin olisi järkevää satsata, tuumaa tyylikonsultti Leena Sarvi. "Laatu maksaa aina itsensä takaisin", Sarvi toteaa.

Tyylikonsultti Leena Sarvi kävi Voicen Iltapäivän Lauri Kottosen ja Noora Hautakankaan vieraana. Muodin ammattilaisena Sarvi perehdytti kuulijat tämän hetken trendikkäimpiin tyyleihin ja pahimpiin muotimokiin.

Yksi puheenaiheeksi noussut asia oli merkkilaukut ja niiden korkea hinta. Kottonen tiedusteli tyylikonsultilta, onko laukkujen arvokkaissa hinnoissa mitään järkeä.

- Kyllä on. Yksiselitteisesti hyvä puoli on se, että laatu maksaa aina itsensä takaisin. Kun hankitaan laatua ja satsataan siihen, niin kukkarolla viivähdetään ohikiitävä hetki, mutta pitkässä juoksussa se maksaa aina itsensä takaisin.

Esimerkiksi Sarvi nostaa oman Louis Vuitton -laukkunsa, jonka hän hankki yli 30 vuotta sitten. Laukku on hänellä yhä käytössä ja hyvässä kunnossa.

Merkkilaukkujen huoltaminen on tärkeää, ja niitä on syytä viedä huoltoon, jos tarve niin vaatii. Sarven mukaan hyvin vanhoja  laukkuja ei kuitenkaan ole järkevää huoltaa, ellei kyse ole esimerkiksi katkenneen olkahihnan uusimisesta.

- Ne ovat jo niin vanhoja, että ovat jo vintagea, eli vuosikertatavaraa. Silloin se on keräilykappale.

- Laukuista täytyy pitää huolta, ja säilytyspussissa säilyttää. Ja jos laukku vaatii sen, että se on koko ajan täynnä, niin sinne sisälle kannattaa laittaa vaikka pyyhkeitä tai sanomalehteä. Näin pysyy ryhti, Sarvi summaa.

Lauri Kottonen ja Noora Hautakangas Voicen Iltapäivässä arkisin klo 14-18.

LUE MYÖS: Miksi merkkilaukut ovat tulleet rytinällä Suomen katukuvaan?

Kilpailut

Uusimmat