Miksi meikittömät päivät kannattavat – parhaat syyt koottiin yhteen

03.10.2014 15:26 - Linda Arponen

Jos vain mahdollista, meikistä kannattaa aina välillä pitää taukoa.

Kaikilla on omat syynsä, miksi he käyttävät meikkiä. Meikillä voi esimerkiksi korostaa piirteitään ja ilmaista itseään.

Meikkiä ei kuitenkaan kannattaisi käyttää jatkuvasti. Jo parin päivän meikittömyys parantaa ihoa ja antaa sen hengittää. Jos meikkiä on kuitenkin tarve käyttää joka päivä, voi sen käyttöaikaa silti yrittää vähentää; kokeile esimerkiksi meikitöntä viikonloppuaamua tai poista meikit heti kun tulet töistä kotiin.

Tauon pitäminen meikistä kannattaa esimerkiksi seuraavien syiden vuoksi:

Suojaa ihoa

Erityisesti aurinkosuojaa sisältävä meikki voi saada ihon tukkoiseksi, jolloin happi ei pääse virtaamaan sisään eikä ulos ihohuokosista. Mitä enemmän käytät tällaista meikkiä, sen pahempi. Lisäksi meikin liikakäyttö voi johtaa akneen ja ihon kuivumiseen.

Suojaa silmiä ja ripsiä

Liika maskaran käyttö voi johtaa ohuemman näköisiin ripsiin. Jos olet muutaman päivän ilman ripsiväriä, voivat ripset vahvistua, sillä ne eivät silloin joudu kärsimään jatkuvasta värin lisäämisestä ja meikin poistamisesta.

Säilytä ihon väri

Parin päivän meikittömyys voi tehdä ihmeitä ihon värille ja sävylle. Meikkivoiteet ja puuterit tukkivat huokoset ja tekevät ihon sävystä elottoman ja läikikkään näköisen. Iho voi myös kuivua. Mitä paksumpi meikki on, sitä suurempi vahinko.

Suojele eläimiä

Tämä ei ole onneksi enää niin suosittua, mutta jotkin kosmetiikkayritykset testaavat silti meikkejään yhä eläimillä. Jos pidät taukoa meikistä, et myöskään tue eläinkokeita. Kaiken kaikkiaan kannattaa silti aina yrittää valita sellaiset meikit, joita ei testata eläimillä.

Säästä rahaa

Meikit voivat olla kalliita. Jos et siis käytä meikkiä, säästät myös rahaa.

Säästä aikaa

Meikkaaminen vie tietysti myös aikaa. Jos jätät siis meikin välillä pois, et joudu viettämään niin kauan aikaa peilin edessä ja saat lisäksi nukkua ja syödä aamupalaa pidempään.

Lue myös: Miehet eivät pidä liiasta meikistä naisen kasvoilla - suosiossa luonnollinen meikki

Lähde: Beauty High

Kilpailut

Uusimmat