Egotrippi valitsi uransa rakkaimmat kappaleet - kuuntele 25 vuoden parhaat helmet

30.03.2018 16:00 - Mikko Räsänen

Alter Ego (1998)

Kun Egotrippi oli edellisellä levyllään saanut ensimmäiset hittinsä, olivat odotukset kolmatta levyä kohtaan entistä kovemmat. Myös fanit odottivat julkaisua, sillä kun se ilmestyi vain vuoden kuluttua edellisestä, nousi albumi nopeasti listan sijalle 11. Yhtyeen siihenastisen uran korkein listasijoitus oli kuitenkin laiha lohtu, sillä levyltä ei noussutkaan varsinaisia hittikappaleita, ja lopulta niin bändi kuin levy-yhtiö pettyi sen suosioon. 

- Alter Ego oli tosi lämminsaundinen levy. Hassua, että se ei ottanut isompaa suosiota, Mikki miettii nyt.

Knipiltä löytyy mahdollinen selitys levyn menestymättömyydelle. Fanit olivat löytäneet Egotripin edellisen albumin ansiosta. Ja nyt he olivat odottaneet jatkumoa sille.

- Ja tämä levy olikin sitten aika erilainen kuin Superego. Se oli huomattavasti vakavamielisempi kuin edellinen. Ja näin jälkeenpäin mietittynä pienellä biisien määrän karsimisella levystä olisi saanut aavistuksen napakamman kokonaisuuden, Knipi miettii nyt.

Egotripin pitkällä uralla Alter Ego on kuitenkin tärkeä etappi.

- Tämä oli meille musiikintekijöinä iso harppaus eteenpäin, ja ensimmäinen levy, jolle tein ihan kokonaan omia biisejä. Se oli minulle musiikintekijänä iso askel, että oma biisinkirjoittamiseni lähti tästä käyntiin, Mikki kertoo.

- Bändinä menimme Alter Egolla tosi paljon eteenpäin niin tekstillisesti kuin harmonioissa. Jos minun nyt pitäisi laittaa soimaan joku albumimme uusien levyjemme lisäksi, olisi se tämä. 

Mikin valinta: Pois minusta paha henki

- Pois minusta paha henki oli levyn avausraita. Tuolla biisillä pääsimme lähemmäs meidän livesaundia, mitä olemme koskaan levyllä päässeet. Edelleen kun kuuntelen sitä, tulee minulle vahva fiilis, että olisin kuuntelemassa meitä livenä. Tähän kappaleeseen kiinteytyy monia asioita, mistä tykkään meidän bändissä. 

Mikki muistelee, miten bändin suuri vaikuttaja Alter Egon aikaan oli amerikkalainen power pop. Se kuuluu myös avausraidassa.

- Siinä on räminä, harmonia ja kauneus samaan aikaan.

Knipin valinta: Posteljooni

- Tämä biisi oli aika iskelmää, enkä ajatellut koskaan, että se voisi olla Egotripin biisi, Knipi myöntää kirjoittamastaan kappaleesta.

- Muistan, miten näihin aikoihin olimme saaneet Lepakosta treenikämpän, ja treenailimme tätäkin siellä. Olen iloinen, että olimme rohkeita ja otettiin se meidän bändille. Posteljooni on hyvä esimerkki siitä, miten tämän bändin kanssa voi tehdä tosi erilaisia asioita, Knipi kiittelee.

Vieressä istuva Mikki nyökkäilee hyväksyvästi. 

- Tällä levyllä oli tosi kunnianhimoisia viritelmiä, hän myöntää.

Kuuntele koko Alter Ego -albumi alta ja jatka sitten Helsinki-Hollola -levyyn, joka nousi fanien suursuosikiksi, mutta oli jäädä koko yhtyeen viimeiseksi.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla.

Kilpailut

Uusimmat