Kuva: Getty Images

Slash vahvistaa, uusi Guns N´ Roses -levy tekeillä - edellisestä 25 vuotta

28.09.2018 08:35 - Reija Saarinen - Luettu 875 kertaa

Tarkkaa aikataulua levyn ilmestymisestä ei vielä ole.

Guns N´ Roses -kitaristi Slash vahvistaa, että yhtye työstää parhaillaan uutta studioalbumia. Uutinen lienee iloinen uutinen yhtyeen faneille, sillä bändin viimeisimmästä yhteisestä levystä, Use Your Illusionista on ehtinyt kulua jo 25 vuotta.

Tietojen mukaan Slahs kirjoittaa uusia kappaleita koko ajan, mutta tehtävää riittää toki vielä.

- Halusimme tehdä jotain. Olemme kiertäneet koko tämän ajan ja seuraava kiertue on tulossa jo marraskuussa. Sen jälkeen mietimme seuraavaa askelta, Slash kertoo.

Slashin mukaan suurena syynä uuden musiikin tekemiseen ovat tietenkin fanit.

- Olemme saaneet huomata miten suuri vaikutus musiikilla ja bändillä on ihmisiin. Se on suorastaan surrealistinen tunne. On mahtaa, että fanit rakastavat edelleen musiikkiamme, vaikka olemme olleet pitkään poissa.

Saattaakin olla, että kovin kauaa uutta levyä ei tarvitse odottaa, sillä paljon materiaalia on jo valmiina. Jäämme odottamaan.

Lue myös: Guns N´Rosesin ennenjulkaisematon kappale julki - kuuntele Shadow of Your Love

Lähde: Metro

Arvostele artikkeli

Suosittelemme

Uusimmat