Kuva: Mikko Räsänen

Haloo Helsingin Leo julkaisi mielenkiintoisen kuvapäivityksen - mitä oikein on luvassa?

31.12.2018 07:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Päivitysten perusteella uudelta kokoonpanolta lienee odotettavissa musiikkia hyvinkin pian.

Supersuositusta Haloo Helsinki! -yhtyeestä koko kansan tietoisuuteen noussut Leo Hakanen julkaisi viime yönä Instagramissa kuvapäivityksen, joka saa aikaan paljon kysymyksiä. Kyseisessä otoksessa nähdään kaksi hahmoa, joiden takkien selkämyksessä lukee näyttävästi Stereo.

Melko varmaa lienee se, että kyseessä on Hakasen uusi bändiviritys. Siitä kertonee sekin, että Stereovirallinen on saanut myös oman Instagram-tilinsä, jossa on julkaistu kolme kuvaa pienten saatetekstien kanssa.

"Miten täs näin kävi, nyt oot pelkkä tuntematon...” yhden kuvan alla muun muassa todetaan.

Mitään varmaa tietoa ei siis vielä julkisuuteen ole kerrottu, mutta saattaa hyvinkin olla, että uusi kokoonpano julkaisee musiikkia hyvinkin pian.

Vai mitä sinä veikkaat?

Haloo Helsinki! ilmoitti kesällä jäävänsä pitkälle tauolle. Tietojen mukaan yhtye palaa takaisin vasta ensi vuosikymmenellä.

- Paluu tulee tapahtumaan vuonna 2021, jolloin me julkaistaan uusi Haloo Helsinki! -albumi, yhtyeen kitaristi Leo Hakanen kertoi aiemmin tänä vuonna.

Koko jutun aiheesta voit lukea täältä.

Lue myös: Lähteekö Haloo Helsinki! seuraavaksi tanssilavakiertueelle?

Lue myös: Haloo Helsinki! julkaisi räväkän yllätyssinkun - mukana JVG

Kilpailut

Uusimmat