Twitter ja Facebook älyttömän tärkeitä kotimaiselle rokkibändille

06.06.2009 17:03 -

Järjestyshäiriö-yhtyeen mukaan Twitterin ja Facebokin kaltaiset sosiaaliset internetyhteisöt ovat älyttömän tärkeitä bändeille. Yhtyeen solisti Juho ja rumpali Mikko kertoivat, että nämä yhteisöt ovat ehdottomia juttuja tänä päivänä.

Järjestyshäiriön rumpali Mikko kertoi, että Facebookin ja Twitterin kautta pystyy hyvin vastavaikuttamaan fanienkin kanssa.

"Sitä kautta saa palautetta ja pystyy sitä omaa juttua sitten peilaamaan. Kyllä se on tätä päivää."

Järjestyshäiriön kohdalla ei herrojen mielestä ole riskiä siinä, että fanit päästettäisiin liian lähelle nettiyhteisöjen kautta ja yksityisyydensuoja kärsisi.

"Se on sellainen 80-lukumainen ajattelutapa, jos bändit nostetaan jollekin kultajalustalle jonnekin kauas. Se ei ole enää nykypäivää. Se on mukavaa, että ihmiset ovat lähietäisyydellä", solisti Juho kertoi.

Mikon mukaan hommaa pitää kuitenkin rajata siten, ettei esimerkiksi hyväksy tuntemattomia ihmisiä Facebook-kavereikseen.

"Vähän katsoo, mitä jakaa itsestänsä", rumpali summaa.

Kilpailut

Uusimmat