Nämä ovat juhannuksen kalleimmat bändit

17.06.2009 17:41 -

Seitsemän päivää -lehden juhannuksen keikkapalkkiolistaus kertoo, mitkä yhtyeet tienaavat juhannuksen keikoista eniten. Listan kärkeen nousi vain yhden keikan juhannuksena vetävä Nightwish, joka kuittaa esiintymisestä 100 000 euroa.

Juhannuksen toiseksi kallein yhtye on The Voicen juhannuksessa Himoksellakin torstaina esiintyvä Eppu Normaali, joka laskuttaa juhannuskeikoistaan 40-50 000 euroa. Eppujen jälkeen listalla kovaksi kolmoseksi nousee ahkerasti keikkaileva Apulanta. Himokselta suorana The Voicen netissä nähtävä keikka tuo Apulannalle 30 000 euroa. Apulanta esiintyy juhannuksena kolmella eri festarilla, eli yhtye tienaa juhannuksen aikana 90 000 euroa.

Neljänneksi kallein juhannusesiintyjä on Seiskan listauksen mukaan paluun keikkalavoille tehnyt Tehosekoitin. Viidenneksi kallein on Kotiteollisuus ja Kuudenneksi kalleimmaksi nousee Aki Tykin luotsaama Happoradio.

Suomen kalleimmista juhannusesiintyjistä The Voicen juhannuksessa Himoksella nähdään Eppu Normaali, Apulanta, Tehosekoitin sekä Kotiteollisuus.

Keikkapalkkioissa on kuitenkin otettava huomioon, kuinka monelle ihmiselle maksetaan. Summasta lohkaistaan palkkiot muusikoiden lisäksi muun muassa: roudareille, managereille, kuskeille ja niin edelleen...

Kilpailut

Uusimmat