Kuva: EBU / Thomas Hanses

Blind Channel keksi uuden tavan korostaa keskisormiaan - tällainen oli ensimmäinen viisuharjoitus

11.05.2021 16:15 - Iiro Myllymäki

Blind Channelin ensimmäiset harjoitukset viisulavalla paljastivat, että yhtye olisi jo nyt valmis esiintymään suorassa lähetyksessä, kirjoittaa Voice.fi:n musiikkitoimittaja Iiro Myllymäki.

Blind Channel on vetänyt ensimmäiset harjoituksensa Euroviisujen lavalla Rotterdamissa. Yhtye tarjosi tiistaina iltapäivällä ensimmäisen näkymän siihen, miltä Dark Side -kappaleen esitys näyttää kilpailun toisessa semifinaalissa torstaina 20. toukokuuta. Voice.fi pääsi katsomaan esityksen Euroviisujen nettilehdistökeskuksen striimissä.

Blind Channelin laulajat Joel Hokka ja Niko Vilhelm olivat jo kertoneet aiemmin Voice.fi:n haastattelussa, että esitystä ei muuteta merkittävästi Uuden musiikin kilpailun vedosta. Tämä pitää paikkansa, ja ratkaisu on hyvä. Blind Channel sai suomalaisten lisäksi monet kansainväliset viisufanit puolelleen UMK-esityksellään, joten periaatteessa esityksen olisi voinut siirtää sellaisenaan Rotterdamin lavalle. Yleisilme esityksessä onkin hyvin samanlainen punaisine ja sinisine väreineen. Esitys nojaa bändin jäseniin eikä erikoiskikkoihin, mistä tulee aidon rock-konsertin tuntua. Tällä Blind Channel erottuu kaikista muista kilpakumppaneistaan toisessa semifinaalissa.

Suuri kysymys ennen ensimmäisiä harjoituksia oli, miten yhtye on reagoinut Euroopan yleisradioliitto EBU:n asettamaan keskisormikieltoon. Vielä UMK-esityksessä laulajien keskisormet viuhuivat kappaleen lyriikoiden hengessä, mutta Rotterdamin ensimmäisissä harjoituksissa keskisormia ei nostettu ilmaan. Blind Channel kuitenkin korosti keskisormia edelleen, mutta aivan toisella tavalla. Bändin jäsenten keskisormet olivat nyt punaiset, ilmeisesti maalattuina punaisella maalilla. Esitys ei jäänyt kaipaamaan keskisormien nostelua, sillä paukkuja esityksessä on muutenkin.

Toimittajille ei näytetä ensimmäisten harjoituskertojen aivan ensimmäistä läpimenoa, joten toimittajat pääsivät näkemään Blind Channelin toisen ja kolmannen vedon. Viimeisellä kerralla mukaan saatiin pyro- ja savuefektit, joita oli nyt enemmän kuin UMK:ssa ja useammassa kohdassa. Viimeiseen kertosäkeeseen lähdettäessä kamerakulmia todennäköisesti vielä hiotaan, sillä harjoituksissa pommiefektit eivät näkyneet kunnolla - ja kyseessä on hyvin tärkeä kohta tultaessa kappaleen kliimaksiin.

Videopätkän harjoituksista voit katsoa alta.

Sai hyvän vastaanoton

Visuaalisesti merkittävin muutos esityksessä on kenties siinä, että lavalla ei nähdä enää UMK:sta tuttuja valoputkirakennelmia soittajien ympärillä. Tämä luo lavalle tyhjemmän vaikutelman, jota korostaa myös lavan suuruus verrattuna UMK-lavaan. Valoineen, taustagrafiikkoineen ja yhtyeen jäsenten koreografioineen yleisvaikutelma ei kuitenkaan jää tyhjäksi ja puutteelliseksi, vaan eri elementit ovat tasapainossa. Bändi on kuvannut jonkin verran uusia videografiikoita, joissa bändin jäsenten kuvia välähtelee sinisissä sävyissä. Tällä kertaa videoita heijastetaan myös lattiaan.

UMK:ssa itseäni häirinneet kuiskauskohdat on muutettu. Siinä missä UMK:ssa Niko Vilhelm katkaisi kokonaan tiettyjen toisen säkeistön sanojen lausumisen ja takaa kuului vain Joel Hokan kuiskaukset, viisuharjoituksissa kuiskailut kuultiin taustalla mutta Niko jatkoi täyteen ääneen laulamista. Näin kaikki sanat saatiin kuuluville, mikä tietenkin on toivottavaa.

Blind Channel ensimmäisissä harjoituksissaan (kuva: EBU / Thomas Hanses)

Harjoitusstriimiä seuranneiden toimittajien keskuudessa vastaanotto esitykseen tuntui olevan positiivinen. Esityksen bändienergiaa kehuttiin, ja jotkut mainitsivat esityksen olevan paras Suomesta vähään aikaan. Silti kehuja ei tullut yhtä paljon kuin esimerkiksi Suomea juuri edeltäneelle Bulgarialle, joka onkin Suomen edellä voittajan vedonlyönnissä. Toimittajien keskuudessa vallitsi kuitenkin yksimielisyys siitä, että Suomi pääsee jatkoon finaaliin, ja tähän uskoon on helppo yhtyä. Mikään toisessa semifinaalissa ei muistuta kaukaisestikaan Blind Channelin esitystä. Tänä vuonna on mukana erityisen paljon tanssipoppia laulavia naisartisteja, joilla on lava-arsenaalissaan neljä taustatanssijaa. Blind Channelin rock-keikka poikkeaa tästä kaavasta, mikä varmasti sataa oululaislähtöisen bändin laariin.

Siinä missä muutamat allekirjoittaneen näkemät ensimmäiset viisuharjoitukset ovat tänä vuonna törmänneet teknisiin vaikeuksiin tai laulajan jännittämiseen, Blind Channel veti show’n hyvällä varmuudella. Ensimmäisten harjoitusten vedot olisi voinut hyvin näyttää suorassa televisiolähetyksessä eikä kenenkään tarvitsisi hävetä.

Lue myös: Blind Channelille euroviisumenestys on yhdentekevää: "Ihan v*tun sama, mikä sijoitus tulee"

Lue myös: Blind Channel antaa kyytiä suomalaisten euroviisuasenteelle: "Tosi paska mentaliteetti"

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä, SuomiRock ja Radio City kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat