Kuva: AOP

Slashin sooloyhtyeeltä uusi single - albumi julki helmikuussa

04.12.2021 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Nokkelasti nimetty 4 on yhtyeen neljäs albumi ja se tehtiin koronapandemian aikana.

Guns N´ Roses -yhtyeestä maailmanmaineeseen noussut kitaristi Slash, oikealta nimeltään Saul Hudson, 56,  julkaisee helmikuussa 2022 uuden albumin Slash Ft. Myles Kennedy & The Conspirators -yhtyeensä kanssa. Nokkelasti nimetty 4 on yhtyeen neljäs albumi ja se tehtiin koronapandemian aikana.

Nyt albumilta on saatu toinen single Fill My World -kappaleen muodossa.

Voit kuunnella kappaleen alta. 

Jos video ei näy, katso se täältä. 

 Slash kertoi marraskuussa Voice.fi:n haastattelussa, että albumin tekoprosessi oli hyvin erikoinen ja ikimuistoinen. 

- Prosessi oli hyvin erilainen kuin yleensä. Aikaisemmin kaverit ovat kokoontuneet yhteen, ja minulla on ollut ideoita, joita olemme kokeilleet soundcheckeissä kiertueella. Tällä kertaa tein demot kotona, koska pandemia piti kaikki erillään. Pääsimme lopulta onneksi harjoittelemaan kappaleita, mutta sitten mietimme, kuinka pääsemme Nashvilleen, jossa studiomme on?

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai suoraan Podplaystä. 

Voice.fi ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa

Lue myös: Kitaristilegenda Slash on Hanoi Rocks- ja Smack-fani - muistelee nyt, kuinka löysi suomalaisyhtyeet

Lue myös: Slashin sooloalbumista ensimmäinen tiiseri - "Kenties paras levy, jonka olemme tehneet"

Kilpailut

Uusimmat