Kuva: AOP / AOP

Britney Spearsin ja Elton Johnin duetto varmistui - kyseessä Spearsin paluu pitkän tauon jälkeen

09.08.2022 14:15 - Iiro Myllymäki

Kaksikko on levyttänyt uuden version Elton Johnin kappaleesta Tiny Dancer.

Aiemmin huhuiltiin, että Britney Spears, 40, ja Elton John, 75, ovat yhdistämässä voimansa musiikillisesti. Nyt huhuille on tullut virallinen vahvistus, ja kaksikko on julkaisemassa Hold Me Closer -nimisen kappaleen lähipäivinä. Kyseessä on uusi versio Elton Johnin vuoden 1971 klassikkokappaleesta Tiny Dancer.

Tulevasta julkaisusta ei ole jaettu paljon tietoa. Elton John on jakanut singlen kansikuvan sosiaalisessa mediassa. Yksinkertaisessa kannessa nähdään kappaleen nimi vaalealla taustalla, ja nimen alla ovat ruusu- ja rakettiemoji. Ruusuemojin voi tulkita edustavan Spearsia, sillä nainen on käyttänyt kyseistä emojia jo pitkään mystisesti Instagram-päivityksissään. Rakettiemojilla puolestaan viitataan Johniin ja hänen hittikappaleeseensa Rocket Man.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Varietyn tietojen mukaan Spears ja John äänittivät kappaleen studiossa heinäkuussa Beverly Hillsissä. Grammy-palkitun tuottajan Andrew Wattin kerrotaan työstäneen kappaletta.

Kyseessä on Spearsin ensimmäinen julkaisu pitkään aikaan. Nainen julkaisi viimeisimmän singlensä Slumber Party vuonna 2016, ja samana vuonna julkaistiin tähden viimeisin studioalbumi Glory. Tosin vuonna 2020 julkaistiin kyseisen albumin äänityssessioista lisäkappaleita striimauspalveluihin.

Elton John -duetto on samalla Spearsin ensimmäinen julkaisu sen jälkeen, kun hän vapautui 13 vuotta kestäneestä holhoussuhteestaan. Spears oli pitkään isänsä Jamie Spearsin holhouksen alaisuudessa eikä päässyt itse päättämään taloudenpidostaan ja henkilökohtaisen elämänsä asioista. Tähti itse rinnasti järjestelyn hyväksikäyttöön ja henkiseen väkivaltaan, ja Spearsin kohtelu sai aikaan massiivisen Free Britney -liikkeen tähden tueksi.

Lue myös: Britney Spears raivostui suunnattomasti äidilleen: "On sinulla pokkaa"

Lue myös: Katkaisivatko Britney Spearsin lapset välit äitiinsä alastonkuvien takia? Tähtipari ärähtää ex-aviomiehen väitteille

Lähteet: Variety, Metro

Kilpailut

Uusimmat