Kuva: AOP

Tuomas Holopainen kertoo uudesta Nightwish-levystä - "Trilogian kolmas osa"

10.12.2022 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Holopainen myös paljastaa, että uusi levy on demotettu ja yhtye kuuntelee jo kappaleiden raakileita yhdessä.

Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen, 45, julkaisi yhdeksännen albuminsa Human :II: Nature vuoden 2020 alussa. Holopainen kertoi tuolloin Voice.fi:n haastattelussa, että levyn konsepti tuli heti alussa hyvinkin selväksi.

- Levyllä on kaksi puolta: Human, jossa lauletaan ihmisyydestä ja käytetään vain bändisoittimia, sekä Nature, jossa mennään luontoon ja avataan urut kunnolla. Se luo mukavan kontrastin ja heijastelee hienosti levyn tematiikkaa.

Nyt Holopainen sanoo Metal Hammer -julkaisun haastattelussa, että kolmas albumi tulee olemaan jatkoa kahdelle edelliselle julkaisulle.

- Kun saimme Endless Forms Most Beautiful -levyn tehtyä, niin tiesin heti, että näistä aiheista täytyy tehdä lisää kappaleita, koska siinä maailmassa on niin paljon tutkittavaa. Emme olleet vielä valmiita. Sama asia tapahtui sitten Human :II: Nature -albumin jälkeen. Joten tehdään vielä yksi. Ainakin yksi. 

- Tavallaan seuraava albumi on kolmas osa trilogiaa, joka alkoi Endless Forms Most Beautifulista. Tietenkin luvassa on jälleen yllätyksiä. 

Holopainen myös paljastaa, että uusi levy on demotettu ja yhtye kuuntelee jo kappaleiden raakileita yhdessä.

- Demo on ollut valmis viime keväästä alkaen. Meillä on ollut valtavasti aikaa käydä sitä läpi ja on ollut mahtavaa kuunnella sitä esimerkiksi hotellihuoneissa. Yritän laulaa lyriikoita Floor Jansenille ja sitten palottelemme ideoita. 

Nightwishin on tarkoitus astella studioon ensi vuonna. Tällä hetkellä yhtye on Euroopan-kiertueella, jolla se on myynyt täyteen Lontoossa yli 10 000 ihmisen Wembley Arenan sekä kahdesti Hollannissa Ziggo Dome Arenan, jonne mahtuu yli 15 0000 ihmistä. 

Lue myös: Kaksi albumia teki nuoreen Tuomas Holopaiseen suuren vaikutuksen - "Niin minusta tuli metallifani"

Lue myös: Tuomas Holopainen tuhosi kerran backstage-tilan - "Se vain piti tehdä"

Kilpailut

Uusimmat