Kuva: AOP

Käärijän lauluvalmentaja Aija Puurtinen nostaa viisuesityksestä esiin yhden haasteen yli muiden - olisi vaikeaa kokeneellekin laulajalle

13.05.2023 19:45 - Iiro Myllymäki

Aija Puurtinen on paitsi euroviisuedustajan lauluvalmentaja, myös hänen taustalaulajansa lavan takana. Puurtisen mielestä Käärijä on ollut hyvä lauluoppilas.

Aija Puurtisen koko haastattelun voi kuunnella alta.

Käärijä nousee lauantai-iltana lavalle Liverpoolin Euroviisujen jännittävässä finaalissa. Esityksessä on mukana Käärijän lisäksi neljä tanssijaa, mutta myös yksi lavan takana piilossa pysyttelevä hahmo. Tämä on muusikko ja Sibelius-Akatemian laulun lehtori Aija Puurtinen, joka laulaa esityksessä livenä taustalauluja. Puurtinen on Uuden musiikin kilpailusta lähtien myös toiminut Käärijän lauluvalmentajana.

Myös UMK:ssa käytettiin Käärijän esityksessä livetaustalaulajaa. Tuolloin tehtävää toimitti Heini Ikonen, mutta hän ei muiden työtehtävien takia päässyt Liverpooliin.

- Minä olin luontevin vaihtoehto mukaan, koska olen ollut UMK-prosessissa mukana ja tämä sopi aikatauluihini. Tämä on minullekin jännittävä ja mielenkiintoinen kokemus, Puurtinen sanoo Voice.fi:n haastattelussa.

Aija Puurtinen (kuva: Iiro Myllymäki)

Puurtinen antaa haastattelun Liverpooliin tuodun Käärijä-saunarekan vieressä Royal Albert Dockin alueella Mersey-joen varrella. Paikalle pysähtyy monia uteliaita ihmisiä ihmettelemään rekkaa, ja kuuluupa ympärillä cha cha cha -huutojakin. Käärijä-huuma on todellinen.

Euroviisuissa saa käyttää nykyään myös ennalta nauhoitettuja taustalaulunauhoja, tosin tietyin rajoituksin. Säännöissä todetaan, että liidilaulun tuplauksia, eli pääasiallisen laulumelodian laulamista alle, ei saa laittaa nauhalle vaan se pitää esittää livenä. Tämä on myös Puurtisen tehtävänä.

- Laulan liidimelodiaa. Olemme eri oktaavialoissa, ja siitä tulee aika kiva. Se (livetaustalaulu) pehmentää ja tekee lämpimämmän kokonaissoundin siihen, Puurtinen sanoo.

Stemmoja, eli eri laulumelodioita, puolestaan saa nauhoittaa taustanauhalle, ja tätä on hyödynnetty myös Käärijän käyttämissä nauhoissa. Taustanauhoilla kuullaan muun muassa kappaleen tuottaja-kirjoittaja Aleksi Nurmen ääntä. Käärijän taustanauhoja piti muuttaa Euroviisuja varten, sillä UMK:ssa käytetyt nauhat olivat Euroviisujen sääntöjen vastaiset. Niissä oli käytetty Käärijän omia tuplauksia laulumelodiassa.

Puurtisen ääntä kuuluu taustalla paitsi lauluosuuksissa, myös räpissä. Puurtinen lausuu räppikohtia selkeästi omasta puhe- tai lauluäänestään poikkeavalla äänellä, joka muistuttaa melko paljon Taru sormusten herrasta -elokuvien Klonkulta.

Sinnikäs harjoittelija

Se on hyvin tiedossa, että Käärijä ei ole mikään teknisesti taitava, kokenut laulaja. Silti Cha Cha Cha -kappaleessa on loppupuolella paljon lauluosuuksia. Laulusuorituksen vetäminen hyvin on tärkeää, sillä puolet äänivallasta on asiantuntijaraadeilla. Heidän arvostelukriteereistään yksi on esiintyjän laulusuoritus, tosin heitä ohjeistetaan kiinnittämään huomiota myös muun muassa esityksen kokonaisuuteen.

Puurtisen mielestä laulu on saatu kuulostamaan siltä, miltä pitääkin ja hänellä on paljon hyvää sanottavaa Käärijästä lauluoppilaana.

- Monesti sanotaan, että hän ei ole laulaja, ja me tiedämme sen, mutta Käärijä on treenannut paljon.

(kuva: AOP)

Puurtinen sanoo, että lauluun täysin tai osittain liittyviä treenejä on takana kymmeniä tunteja viimeisten kuukausien aikana. Puurtinen kiittelee Käärijää siitä, että tämä on vastaanottavainen hänen kommenteilleen ja on ahkera harjoittelija. Mies on myös opetellut äänenhuoltoa ja on hankkinut tätä varten itselleen vesipiipun ja resonaattoriputken. Liverpoolissa Käärijän ääni on joutunut koetukselle muuallakin kuin treeneissä.

- Täällä se äänenkäyttö, mihin hänen aikansa menee, on puhumista. Hän antaa tuntikaupalla haastatteluja, ja se kuormittaa ääntä yhtä lailla kuin jos ei osaa laulaa tasapainoisesti, Puurtinen sanoo.

Käärijän suurimmat laululliset haasteet liittyvät lauluvalmentajan mielestä esityksen koreografiaan. Esityksessä on paljon liikettä, mikä hankaloittaa tasapainoisen laulusuorituksen saavuttamista. Tämä olisi haastavaa myös kokeneelle laulajalle.

Lauantai-illan finaalissa nähdään, miten palaset loksahtavat kohdilleen ja miltä laulusuoritus kuulostaa. Pelissä on paljon, sillä Suomi on Ruotsin jälkeen suurin ennakkosuosikki voittamaan koko kilpailun.

Käärijän tunnelmat juuri ennen finaalia pääsee kuuntelemaan alta. 

Lue myös: Käärijä on "150-varma" voitostaan juuri ennen euroviisufinaalia - "Palataan Suomeen torille!"

Lue myös: Käärijä on saanut toisesta viisuedustajasta sydänystävän - "bromance" on saanut fanit villeiksi

Lähde: Eurovision.tv

Kilpailut

Uusimmat