Kuva: AOP / Steve Johnston

W.A.S.P-johtohahmo Blackie Lawless pääsi kotiin sairaalasta - "Leikkaus onnistui"

11.08.2023 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Lawlessin selkäongelmat olivat myös syy siihen, miksi W.A.S.P perui konserttinsa Oulussa.

W.A.S.P-yhtyeen johtohahmo Blackie Lawless kärsi Euroopan-kiertueella valtavista selkäongelmista ja tämän vuoksi yhtye joutui siirtämään Yhdysvaltojen-keikkojaan ensi keväälle.

Saman syyn vuoksi W.A.S.P joutui perumaan keväällä esiintymisensä Oulussa, vaikka onnistuikin tehdä Suomessa konsertit Helsingissä ja Tampereella. Tampereen konsertin jälkeen Lawlessin selkä oli mennyt niin huonoon kuntoon, että vaihtoehtoja ei ollut.

Nyt Lawless pääsi vihdoinkin käymään leikkauksessa, jossa hoidettiin kaksi välilevytyrää sekä murtunut nikama. Mies kertoo, että leikkaus onnistui. 

"Pääsin juuri pois selkäleikkauksestani ja kaikki on hyvin, leikkaus onnistui. Tohtori sanoi, että tulokset ovat hyviä ja nyt tarvitsen lepoa. Kiitos kaikille tuesta", Lawless ilmoitti faneilleen sosiaalisessa mediassa. 

W.A.S.P on kiertänyt 40-vuotisjuhlakiertueellaan ja settilistassa on kuultu mukavia yllätyksiä. Muun muassa alkuaikojen hitti Animal (Fuck Like A Beast) on soinut konserteissa. 

Lue myös: W.A.S.P-keulakuva päätyi kritiikin kohteeksi Rainbow-laulajan toimesta

Lue myös: Blackie Lawless muistelee kohtaamistaan Cliff Burtonin kanssa - "Hän ryntäsi sisään"

Lue myös: Nikki Sixx muistelee, kuinka sai potkut WASP-legendalta - "Emme olleet tarpeeksi hyviä"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat