Kaikki artikkelit
Lawlessin selkäongelmat olivat myös syy siihen, miksi W.A.S.P perui konserttinsa Oulussa.
Musiikki
noin kuukausi sitten
Lawless kertoi faneilleen tarinan vuodelta 1985, kun W.A.S.P kiersi Yhdysvalloissa Metallican kanssa.
Musiikki
10 kuukautta sitten
Ronnie Romero sanoo, että W.A.S.P ei kunnioittanut Michael Schenkerin yhtyeen paikallaoloa.
Musiikki
11 kuukautta sitten
- Promoottorit ajattelivat, että bändimme ei myy enää lippuja, mutta tämä todisti fanikuntamme voiman, Blackie Lawless jatkaa.
Musiikki
11 kuukautta sitten
Miksi Lawless ylipäätään jätti aikoinaan fanien rakastaman kappaleen settilistasta pois? Mies vastasi kysymykseen tammikuussa SiriusXM-radiokanavan haastattelussa.
Musiikki
11 kuukautta sitten
Axl Rose oli kertonut aikoinaan Lawlessille Welcome to the Jungle -kappaleen synnystä.
Musiikki
11 kuukautta sitten
Elvis Presleyn kuolemasta tuli juuri kuluneeksi 45 vuotta.
Viihde
noin vuosi sitten
Nikki Sixx ja Blackie Lawless soittivat hetken aikaa yhdessä Sister-nimisessä orkesterissa.
Viihde
noin vuosi sitten
Legendaarinen rock-yhtye W.A.S.P esiintyy Suomessa keväällä 2023.
Musiikki
noin vuosi sitten
Blackie Lawless julisti vuosia sitten, että Animal (Fuck Like A Beast) -kappale ei tule soimaan keikoilla. Tämä kuitenkin saattaa muuttua.
Musiikki
noin vuosi sitten
Sixx ja WASP-laulaja Blackie Lawless soittivat yhdessä Sister-nimisessä yhtyeessä.
Musiikki
noin vuosi sitten