Jenkkipunkbändi julkisti uuden albuminsa nimen
Alkaline Trion laulaja Matt Skiba varmisti uuden albuminsa nimen olevan This Addiction. Asiasta uutisoi www.rocksound.tv -sivusto.
- Sen lisäksi, että This Addiction on uuden albumimme nimi, se on myös albumin ensimmäinen kappaleen nimi. Kappale on kuin heroiinin yliannostus vertauskuvana rakkaudelle, Skiba kertoo.
This Addiction julkaistaan ensi vuoden alussa.
-Koko albumi on äärimmäisen henkilökohtainen. Jokainen meistä Alkaline Trion jäsenistä on kokenut paljon edellisen albumimme julkaisemisen jälkeen. Ilmaisemme levyllä juuri niitä kokemuksia, Matt Skiba jatkaa.
Alkaline Trion This Addictionin kaikki kappaleet käsittelevät vokalistin mukaan bändin jäsenten ihmissuhteita.
Kilpailut
Uusimmat
Kalevala-elokuva on saatu pakettiin - traileri näyttää mitä kaikkea on luvassa
Susi repi Riitu-koiran palasiksi - tapahtumapaikalla odotti karu näky
Yle: Kokkola-Pietarsaaren kentällä varauduttiin lento-onnettomuuteen - konetta vastassa useita pelastusyksiköitä
'Tapahtuma-aikaan oli syksyn kylmin yö' - syyt, jotka johtivat Lahden ketjukolariin
Näitkö epäilyttävää toimintaa? Nopeusvalvontakamera anastettiin Siilinjärvellä
Näytä lisää