Katu-uskottavuuden uusi tuleminen: Sony Musicin tuoreesta bändistä puolet kodittomia

11.12.2009 12:30 -

Voicen Garage Countdown -videokilpailusta maineeseen noussut helsinkiläisbändi Pyhät tepot iloitsee levytyssopimuksesta. Olennaisinta yhtyeessä on rempseä meininki, mikä heijastuu myös siinä, että laulaja Sipe Sontaläjä ja rumpali Gustavo Älytapio ovat kodittomia.

Jo Garage Countdownissa Pyhät tepot onnistuivat aiheuttamaan kuohuntaa räävittömillä musiikkivideoillaan, joista yleisön suosikiksi nousi erityisesti ryyppyreissusta kertova Kiasman Alkolta Kisahalliin. Kappaleen nimessä Kisahalli tarkoittaa Kisahallin tiloissa sijaitsevia juoppuputkia, joissa yhtye myöntää vierailleensa.

Vaikka musiikkia tehdäänkin nyt levy-yhtiön leivissä, biisien sanoituksia ei lähdetä muuttamaan. Tepot analysoivat, että heidän suosionsa saattaakin perustua juuri siihen, että "viinanjuontimeininki" puree suomalaisiin, olkoon se sitten kuinka rajua tahansa.

Kodittomat ja kodilliset Pyhät tepot panostavat siis tällä hetkellä tulevaan debyyttialbumiinsa ja sen myötä tehtäviin keikkoihin. Seuraavan kerran Tepot voi nähdä livenä Helsingin Gloriassa 18. ja 19. joulukuuta.

Kilpailut

Uusimmat