Jimi Hendrixin Helsingin keikan ainutlaatuinen taltiointi löytyi!

08.01.2010 13:00 -

Yhden kaikkien aikojen suurimman kitarasankarin, edesmenneen Jimi Hendrixin Helsingin keikasta on löytynyt kuvamateriaalia, jota ei tiedetty olevan olemassakaan. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

The Jimi Hendrix Experience esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla 22.5.1967. Keikkaa katsomaan eksyi myös tuolloin 15-vuotias Pasi Kivi, joka päätti tallentaa konserttia Fuji-kaitafilmikameralla.

Kuvattu materiaali on ainutlaatuista, sillä kyseisestä konsertista ei ole tiettävästi olemassa mitään muuta filmitaltiointia. Yle tosin kuvasi keikan, mutta nauhat ovat sittemmin tuhoutuneet.

Kivi kertoi lehdelle muistelevansa kuvaamaansa konserttia vieläkin äärimmäisen upeana kokemuksena ja kertoo kokemuksen olleen mystinen ja maaginen. Mies painottaa, ettei hänen tallentamansa kaitafilmikela ole kuitenkaan myynnissä.

Jimi Hendrix menehtyi vuonna Lontoossa vuonna 1970. Kitaristi on kuollessaan vain 27-vuotias.

Kilpailut

Uusimmat