Legendaarinen musiikkimoguli kuoli

09.04.2010 11:30 -

Muun muassa Sex Pistols -yhtyeen managerina tunnetuksi tullut brittiläinen Malcom McLaren on kuollut. Mies oli kuollessaan 64-vuotias.

Reutersin mukaan syöpään sveitsiläisellä klinikalla menehtynyt McLaren muistetaan Sex Pistols -managerin toimensa lisäksi myös legendaarisen New York Dolls -yhtyeen managerina. Mies työskenteli myös tuottajana sekä oman soolouransa parissa.

- Hän oli ennen kaikkea loistava viihdyttäjä. Jään kaipaamaan häntä, niin pitäisi sinunkin, kommentoi Sex Pistolsin laulaja John Lydon.

New York Dolls -yhtyeen kitaristi Sylvain Sylvain vuorostaan kertoi NME-lehdelle McLarenilla olleen suuri vaikutus punkin maailmanlaajuisella läpimurrolle. Kitaristin mukaan edesmennyt musiikkivaikuttaja oli myös aikaansa edellä ja muistelee miehen olleen myös äärimmäisen huumorintajuinen persoona.

Kilpailut

Uusimmat