Suosittu jenkkibändi paljastaa yksityiskohtia tulevasta levystään
Scissor Sisters on julkaissut tulevan Night Work -albuminsa kansikuvan sekä muita yksityiskohtia. Yhtyeen edellisestä levystä on vierähtänyt neljä vuotta.
Bändi kertoo nettisivuillaan levyn olevan albumi suurella sydämellä, huikeilla tanssiliikkeillä sekä jättiläismäisillä melodioilla. The Sun kirjoittaa sivuillaan levyn olevan rohkea askel pois 70-luvun tyylistä lähemmäs elektromusiikkia.
Yhtye julkaisi levyn biisilistan lisäksi myös albumin kansikuvan, joka aiheuttaa hilpeyttä. Kannessa on lähikuva miehen pakaroista, jotka ilmeisesti kuuluvat yhtyeen jäsenelle Jake Shearsille.
Scissor Sistersien kolmas albumi ilmestyy 28. kesäkuuta, ja ensimmäinen single Fire With Fire julkaistaan vain viikkoa aiemmin.
Kilpailut
Uusimmat
Puusta pudonneet omenat voivat kutsua luokseen rottia - syksy vaatii omenapuullisilta ripeää toimintaa
Oletko lähdössä sienestämään? Vinkit, joiden avulla vältät eksymisen
Influenssarokotteen voi käydä ottamassa Yliopiston Apteekista ensi viikosta alkaen
Pauliinan kodissa on paljon kaunista katseltavaa: "Koti saa olla sellainen hyvänmielen leikkikenttä"
”En tiennyt, että pystynkö enää ikinä palaamaan lavoille” - sairaus muutti Nelli Matulan artistiutta
Näytä lisää