Helsinkiläisyhtyeen hauki saavuttaa suosiota Facebookissa

11.05.2010 13:20 -

Facebookissa on ollut artistien fanisivuja jo pitkään, ja nyt fanisivustoja on syntynyt myös tiettyjen biisien ympärille. Voice tutki tämän kevään kotimaisten uutuusbiisien kohdalta, onko niillä jo omat fanisivut.

Huikean suosion Facebookissa saavuttanut Muru hei, takki auki, täältä tulee hauki, joka susta tykkää -fanisivusto rikkoi tänään 6 000 jäsenen määrän. Sivustolla fanitetaan Kymppilinjan biisiä Minä, jolla kuullaan myös Mariskaa.

Facebook-ryhmä on perustettu huhtikuun lopulla, ja erityistä ryhmässä onkin juuri jäsenmäärän todella nopea kasvaminen. Kymppilinjan kappaleella voi olla melko hyvät mahdollisuudet tulevaksi kesähitiksi ainakin Facebook-suosiosta päätellen.

Fintelligens-yhtyeen hittibiisi Mikä boogie? on myös Facebookissa, ja kappaleesta tykkää yli 1200 henkilöä. Biisi on soinut tiiviisti radiossa ja se on vahva ehdokas myös kesähitiksi.

Anna Puun ja Jenni Vartiaisen sinkut ovat pyörineet paljon radioissa. Puun Riko minut -biisillä on Facebookissa oma sivu, joka ei kuitenkaan ole ainakaan vielä saavuttanut suurta suosiota. Vartiaisen kappaleelle En haluu kuolla tänä yönä ei ole perustettu omia fanisivuja.

Putous-sketsisarjasta tutuksi tullut Marja Tyrni valloittaa nyt maailmaa levylaulajana, ja turkulaisnaisen ensimmäisestä sinkkulohkaisusta povataan jo uutta kesähittibiisiä. Suut makiaks! -kappaleella on Facebookissa oma sivusto Marja Tyrni - Suut Makiaks! -Biisistä 2010 Kesäbiisi?!. Kappaleesta tykkää tällä hetkellä lähes 100 henkilöä.

Kilpailut

Uusimmat