Metallikansa inhoaa Mobyn uutta yhtyettä

07.07.2010 10:25 -

Metallimusiikin fanit eivät ole mielissään Mobyn uudesta musiikillisesta kokoonpanosta.

Elektrolevyistä tunnettu Moby on astunut alueelle, joka on miehelle itselleen varsin tuntematon. Mobyn uusi yhtye Diamondsnake on saanut paljon kritiikkiä osakseen jo alkumetreillä. Bändi on julkaissut uutta materiaalia vasta Facebookissa sekä MySpace -sivustolla.

- Olemme saaneet huomiota metallifaneilta ja he vihaavat meitä enemmän kuin uskoin olevan mahdollista, kertoo Moby Los Angeles Times -nettisivuilla.

Huhtikuussa viidentoista kappaleen verran Diamondsnake-yhtyeen kanssa levyttänyt Moby halusi siirtyä vähemmän henkilökohtaiseen musiikkiin ja jättää itsensä sen ulkopuolelle.

Moby on tosin aiemmin levyttänyt muutakin kuin elektronista musiikkia. Vuonna 1996 mies julkaisi Animal Rights -albumin, joka sisälsi elektrovaikutteista punkkia ja akustista tunnelmointia.

Diamondsnake-yhtyeen uskottavuutta ei lisää koomikkona tunnettu Dave Hill.

Lähde: Los Angeles Times

Kilpailut

Uusimmat