Mariska Iskelmälle: Kun on kakka housussa niin sille ei voi enää mitään

30.09.2010 19:35 -

Hip hopparista iskelmätähdeksi siirtynyt Mariska on huomannut musiikkityyliä vaihtamalla vapautuneensa esintyjänä.

Mariska luonnehtii nykyisiä välispiikkejään entistä roisimmiksi.

- Lavalla voi puhua mitä ikinä uskaltaakaan. Välispiikit ovat ollet aina isoin kynnys esiintymisessäni, joten päätin vetää ne nyt huolettomammin, Mariska kertoo Iskelmälle.

Mariskan mielestä yleisö pitää hieman huonolla maulla maustetuista jutuista. Myöskin laulajan esiintyminen on muuttunut musiikkityylin vaihtumisen myötä.

- Nykyään pikkuhousut vilahtelevat huomattavasti useammin ja nautin esiintymisestä enemmän, Mariska naureskelee.

Roisit välispiikit eivät mietitytä laulajatarta esiintymisen jälkeen. Mariska kertookin häpeilevänsä harvoin mitään.

- Vältän häpeilyhommia. Kun on kakka housussa niin sille ei voi enää mitään.

Mariska julkaisi ensimmäisen iskelmälevynsä toukokuussa.

Kilpailut

Uusimmat