Suomalaisartistin mammaloma häämöttää: Ensi kesänä sitten nähdään!

01.11.2010 10:37 - Eeva Rajala

Irina on saanut loppuun konserttisalikiertueensa ja aloittaa parin päivän päästä äitiyslomansa. Laulaja kertoo, että kiertue vei häneltä totaalisesti mehut.

- Nyt lepuutellaan. Pähkitään uusia kuvioita ja musiikkia kunhan jaksetaan. Josko suinkin vain saamme aikaiseksi niin ryhdymme pähkimään uutta musiikkia jo tämän vuoden puolella, Irina kirjoittaa blogissaan.

Toista lastaan odottava laulajatar odottelee nyt äitiyslomansa alkua. Vielä ennen sitä Irina vetää Ylöjärvellä pienen ja intiimin keikan, jonka Yle Teema taltioi. Sen jälkeen nainen keskittyy odotukseen.

- Keskiviikkona alkaa artistin mammaloma! Ihanaa! Kirjoittelen, kun huvittaa, jos huvittaa...Ensi kesänä sitten nähdään taas, kun me kirmaamme pienelle turneellemme kesän rientoihin musiikkia veivaamaan, Irina kirjoittaa.

Lue Irinan muita mietteitä täältä! (Irinansivut)

Kilpailut

Uusimmat