Uuden albumin julkaiseva Avril Lavigne haukkuu levy-yhtiönsä: Byrokraattista p*skaa

12.11.2010 17:17 -

Avril Lavingen uutta tuotantoa on odotettu jo pitkään, sillä neidon edellinen The Best Damn Thing -albumi julkaistiin vuonna 2007. Nyt poptähdellä on kuitenkin hyviä uutisia faneilleen, sillä neidon neljännen studioalbumin julkaisu lähestyy.

Lavigne syyttää levy-yhtiötään RCA:ta albumin viivästymisestä, sillä levy on ollut valmiina jo vuoden, mutta sitä ei olla vielä julkaistu. Laulajan mukaan levy on hänelle tähänastisista albumeista kaikkein henkilökohtaisin.

- Tämä albumi on ollut minulle hyvin vaikea luoda ja julkaista. Albumi on merkittävin, jonka olen tähän asti kirjoittanut. Se on rehellinen, aito ja hyvin lähellä sydäntäni. Olen kuitenkin  joutunut ensimmäistä kertaa elämässäni kokemaan tällaista byrokraattista p*skaa levy-yhtiön suunnalta. Ihmiset tekevät työnsä parhaiten silloin, kun heitä ei painosteta ja silloin kun se on luonnollista heille. Ihmistä ei voi myöskään pakottaa esittämään jotain muuta, kuin hän oikeasti on, Lavigne kertoi faneilleen kirjoittamassaan kirjeessä.

Avril Lavignen What the Hell -niminen single julkaistaan tammikuussa 2011. Lavigne kuvailee kappaletta hauskaksi ja eniten pop-vaikutteita sisältäväksi biisiksi. Laulaja paljasti, että kappaleen musiikkivideota aletaan kuvaamaan parin viikon sisällä.

Lavignen levy-yhtiö RCA ei ole kommentoinut mitenkään popparin faneille kirjoittamaa viestiä.

Lähde: Billboard

Kilpailut

Uusimmat