90-luvun yhden hitin ihme tekee paluun Suomeen
Yhdysvaltalainen Mr. Big -yhtye palaa Suomeen konsertoimaan kesällä. Moni muistaa yhtyeeltä vain hittiballadin To Be With You.
Yhtye teki paluun muutama vuosi sitten. Bändi nähdään nyt alkuperäiskokoonpanossaan Helsingin Tavastialla keskiviikkona 8. kesäkuuta. Liput tulevat myyntiin Tikettiin tulevana maanantaina.
Bändi palasi takaisin 13 vuoden keikkatauon jälkeen. 20-vuotista uraansa yhtye juhli menestyksekkäillä kiertueilla, jonka jälkeen bändi on työstänyt uutta musiikkia.
Mr. Big aloittaa tulevan levynjulkaisukiertueensa maaliskuussa Etelä-Amerikasta, josta yhtye matkaa Pohjois-Amerikan kautta Eurooppaan. Edellisen kerran Mr. Big nähtiin Suomessa comeback-kiertueellaan vuonna 2009.
Kilpailut
Uusimmat
Tiivistunnelmainen uutuusdokumentti pitää otteessaan loppuun saakka: "Traaginen ja kammottava"
Metsästäjän auto anastettiin kesken hirvijahdin Kurikassa
"Elin sossun toimeentulotuella" - Vesta muistelee Vain elämää -jaksossa aikaa ennen läpimurtoa
Poptähti Mirella julkisuudesta: “Parempi ehkä, että siihen ei totu"
Rosebud Sivullisen uusi toimipiste on selvillä
Näytä lisää