Suomen albumilistan ykköset nettisensaatio-kritiikistä: Se olkoon meidän titteli

12.05.2011 15:00 -

Viime viikon Suomen virallisen albumilistan kärkipaikan sai hieman yllättäen haltuunsa Jare & Villegallen debyyttilevy Mustaa kultaa. Youtuben kautta suosioon noussut rap-duo on saanut osakseen myös kritiikkiä, jossa parivaljakon väitetään olevan puhdas nettisensaatioa. Miekkosia ei mahdollinen leima kuitenkaan häiritse.

Jarea & Villegallea nähtiin muutamissa Youtube-videoissa jo vuonna 2009, mutta todellista innostusta herätti viime syksynä videopalveluun ladattu Epoo-musiikkivideo. Jere Karalahden tähdittämä video oli ensimmäinen räppäreiden tuotos, joka ylitti hurjan miljoonan katsomiskerran rajan. Sen jälkeen parivaljakon ura onkin ollut vauhdikkaassa nosteessa. Viimeisin Häissä-single on soinut ahkerasti radioissa ja biisiä on kuultu myös jääkiekon MM-kisoissa.

Helsinkiläinen duo on saanut osakseen ihastuksen lisäksi myös kritiikkiä siitä, että kyseessä olisi ainoastaan varsin nopeasti suosiota saavuttanut "nettisensaatio". Villegalle kertoi Voicelle, ettei kyseinen leima kuitenkaan häiritse.

- Ei siinä ole mitään pahaa, se olkoon meidän titteli. Jos ollaan nettisensaatio, niin sitten ollaan.
- Internet ja Facebook-maailma on ihmeellinen. Meillä ei ollut aluksi kuin Youtube-video ja nyt ollaan tässä. Hommat eivät ole siitä kiinni, onko takana iso levy-yhtiö vai ei. On tärkeintä tehdä hommat oikein - meillä on käynyt hyvä onni.

Vielä viime vuoden lopulla duo mainitsi, että muutamista suurta yleisöäkin innostaneista biiseistä huolimatta pitkäsoitto ei olisi vielä suunnitelmissa. Villegalle vakuuttelee, että tuossa vaiheessa ei todellakaan aikeita kokonaisen albumin tekoon ollut.

- En pitänyt tuolloin vielä järkevänä tehdä levyä. Meiltä oli ilmestynyt vasta pari biisiä ja olin sitä mieltä, että tehdään tätä juttua rauhassa. Sitten homma lähti käsistä. Meillä oli hyvä draivi Jaren kanssa, ja kaikki alkoi luistaa. Toki jossain vaiheessa deadline vähän painoi päälle, mutta se ei ollut mikään paha homma.

Tulevana kesänä Jarea & Villegallella riittää kiirettä keikkarintamalla ja joukkoon mahtuu klubikeikkojen lisäksi myös isoja festareita. Duo hyrisee tyytyväisyyttään kalenteria katsoessaan.

- Sairaita keikkoja luvassa. Päästään isoille lavoille, joukossa on Ruisrockia ja Provinssirockia, päästään vetämään kunnon yleisölle, iso kiitos siitä.

Parivaljakon livekunnosta kiinnostuneet voivat suunnata katseensa Blockfest Warm Up Touriin. 18. toukokuuta käynnistyvällä kiertueella nähdään Jaren & Villegallen lisäksi myös Ruudolf.

Kilpailut

Uusimmat