Fintelligensiltä uusi albumi - mukana yllätysnimiä

31.05.2011 15:45 -

Fintelligens julkaisee kesäkuun puolessa välissä kuudennen albuminsa Täytyy Tuntuu. Yhtye tulee viettämään levyjulkkareitaan 17.6. Provinssirockissa, jossa kokoonpano esiintyy ensimmäistä kertaa uransa aikana.

Levylle on saatu mukaan kaksikon hyviä ystäviä vuosien varrelta. Rähinä Recordsin riveissä tullaan kuulemaan Uniikki, Spekti, Tasis, Timo Pieni Huijaus sekä Cheek. Cheek kuullaan nyt ensimmäistä kertaa yhtyeen tuotannossa.

Fintelligens antoi Rähinän artisteille täysin vapaat kädet tekstiensä luomiseen. Muutoin levyn vaikutteet ovat perinteitä kunnioittaen hiphop-meininkiä.

- Levyn tekeminen sujui suhteellisen helposti ja perinteinen luomisen tuska puuttui lähes tyystin. Meidän studiotyöskentely on hioutunut huippuunsa vuosien aikana, eikä välillä edes tarvitse käyttää sanoja, kun toinen ymmärtää heti mitä ollaan hakemassa, Iso H kuvailee levyn tuotantoprosessia.

- Tälle albumille me haluttiin tavanomaista enemmän keikkabiisejä ja nostimmekin hiukan tempoa. Albumi tarjoilee 11 uutta biisiä, jotka ovat takuuvarmaa Fintelligensiä, Elastinen kertoo.

Fintelligens haluaa aina yllättää faninsa tavalla tai toisella. Tällä kertaa albumin kansien sisään on kappaleiden lisäksi koottu kuvia ja tarinoita Elastiselle ja Iso H:lle tärkeistä paikoista.

Fintelligens on parhaillaan suunnittelemassa Etkot, Juhlat, Jatkot -kappaleelle videota ja se tullaan julkaisemaan kesän aikana.

Fintelligensin Täytyy Tuntuu -albumi julkaistaan 15.6. Fintelligens nähdään juhannuksena The Voice Juhannuksessa. Katso tarkemmat tiedot tästä.

Kilpailut

Uusimmat