Keikkansa peruneet pop-legendat saapuvat sittenkin Suomeen
The Beach Boys -yhtye joutui perumaan hiljattain Yyteriin sovitun keikkansa huonon lipunmyynnin takia. Suomalaisfaneilla on kuitenkin mahdollisuus nähdä bändi, sillä yhtye esiintyy Lomakeskus Sieravuoressa Eurassa 12. heinäkuuta.
- The Beach Boysin saaminen Sieravuorelle oli monen sattuman summa ja unelmien täyttymys. Tämä mahdollisuus tarjoutui yllättäen ja ainutlaatuiseen tilaisuuteen tartuttiin kesken juhannusfestivaalin järjestelykiireiden, kertoo lomakeskuksen omistaja Jari Laakso.
Bändiä varten Lomakeskus Sieravuoren rakentuu keskuksen historian suurin esiintymislava. Illan aikana nähdään myös kotimaisia esiintyjiä
Ikärajattoman tapahtuman liput tulevat myyntiin maanantaina 27. kesäkuuta. Sieravuoressa ennakkolippujen myynti alkaa torstaina 23. kesäkuuta.