Kotimaiselta eturivin metalliyhtyeeltä yllätys

23.06.2011 20:39 -

Tanakammasta työstöstä tunnettu Mokoma-yhtye on päättänyt haistella uusia musiikillisia sävyjä julkaisemalla akustisen levyn.

Ajatus akustisesta levystä syntyi Mokoma-laulaja Marko Annalan mukaan bändin heittämien akustisten keikkojen myötä. Aluksi suunnitelmissa oli tosin perinteisemmän kokoelmalevyn julkaisu, mutta ajatusta pohdittuaan bändi koki uuden, kevyemmän lähestymistavan sisältävän pitkäsoiton olevan toimivampi idea.

- Mietittiin, että pitäisikö julkaista tuplakokoelmalevy. Sitten mietittiin, että löytyyköhän sellaiselle ketään sellaista ostajaa, joka ei tuntisi jo meidän materiaalia. Sitä kautta rupesi hahmottumaan ajatus akustisen levyn julkaisusta.

Vaikka äkkiseltään Mokoman thrash-henkeä huokuvan metallin toteuttaminen akustisin sovituksiin tuntuukin omituiselta, Annalan mukaan bändin kappaleen taipuvat hyvin uuteen muottiin.

- Perinteinen metallihan on usein sellaista, jossa biisissä saattaa olla viisi tai kuusi osaa. Vaikka meidän musiikissa soiton sovitus on metallista, niin biiseissä on perinteisiä pop-rakenteita. On ollut hauska mennä alkuun ja huomata kappaleista tavallaan uusia puolia, että "meillähän on hieno kertosäe, mikä ei levyversiossa kuulu samalla tapaa kuin akustisena".

Tulevan julkaisun tuottajana toimii Jarkko Martikainen, jonka valinta puikkoihin oli luonteva ratkaisu.

- Mehän olemme usein olleet itsemme tuottajia. Totta kai esimerkiksi Miitri Aaltonen ja Janne Saksa ovat tuottaneet levyjämme, mutta olemme kyllä itse myös tienneet mitä tehdään. Nyt tarvittiin joku joka tietää ja tajuaa jotain akustisesta musiikista, ja joka voi olla alusta alkaen meidän kanssa tekemisissä. Muutamia nimiä mietitimme, mutta kyllä Jarkko oli lopulta paras ratkaisu.

Kilpailut

Uusimmat