Suomessakin vieraillut menestysbändi lupaa tuplalevyä
Skotlantilaistrio Biffy Clyro lupaa faneille menevänsä seuraavalla albumillaan niin överiksi kuin vain pystyy.
Biffy Clyro on paljastanut, että heidän tuleva kuudes studioalbuminsa on tuplalevy. Yhtye työstää levyä parhaillaan ja sen toivotaan olevan valmis jo huhtikuussa. Biffy Clyro -keulahahmo Simon Neil kertoo Q-lehden haastattelussa, että albumin teemana ovat elämän valinnat.
- Se kertoo siitä, että omat valintasi voivat vielä sitä kahteen eri suuntaan. Toinen polku on oikeiden ja toinen väärien valintojen - ja tuplan puolet edustavat näitä polkuja, Neil filosofoi.
Biffy Clyro on nähty lukuisia kertoja Suomessa, muun muassa viime kesänä, kun he esiintyivät Foo Fightersin yhtenä lämppärinä Helsingin Kalasatamassa.
Lähde: NME
Kilpailut
Uusimmat
Kyselytutkimus selvitti, mikä on suomaisten ykköstoive mökkituliaiseksi
Sähköpotkulautalaki uudistuu tänään - muutoksia ikä- ja promillerajoihin
Valtaosa suomalaisista luottaa uutisiin - ero on kuitenkin kasvanut oikeiston ja vasemmiston välillä
Suomalaisessa salibandyssa epäillään kiellettyä vedonlyöntiä: "Vakava kokonaisuus"
Jokirapu rauhoitetaan valtion vesialueilla - pyyntilupia ei enää heru
Näytä lisää