Punk rockin legendayhtye solmi uuden levytyssopimuksen – luvassa paluu?
Sex Pistols on solminut uuden levytyssopimuksen Universal-levy-yhtiön kanssa.
Sopimuksen tiimoilta tänä vuonna julkaistaan laajennettuna uusintapainoksena bändin Never Mind The Bollocks -albumi, jonka julkaisusta tulee kuluneeksi 35 vuotta.
- Kun saimme mahdollisuuden käydä läpi Sex Pistolsin materiaalia, se on kaikkien musiikkifanien unelman. Odotamme työskentelyä bändin kanssa ja juhlimme heidän vaikutustaan kulttuuriin, kertoo Karen Simmonds levy-yhtiöstä.
Sopimuksen myötä on myös huhuttu myös bändin uudelleenaktivoitumisesta, sillä juhlavuotta on luvattu värittää monin eri tempauksin. Asiaan ei ole kuitenkaan saatu virallista vahvistusta. Edellisen kerran Sex Pistols nähtiin keikkalavoilla vuonna 2008.
Lähde: NME
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää