The Rasmus myöntää: Vanhaa suosiota vaikea saavuttaa

01.03.2012 15:15 - Eeva Rajala

The Rasmus on tekemässä paluuta, mutta saavuttaako The Rasmus huippuvuosiensa suosion? Solisti Lauri Ylönen ja rumpali Aki Hakala pohtivat asiaa Voicen haastattelussa.

The Rasmuksen suosion korkein lakipiste sekä ulkomailla että kotimaassa oli Dead Letters -albumin aikoihin vuonna 2003. Albumia myytiin maailmanlaajuisesti noin 1,5 miljoonaa kappaletta. Se komeili Suomen lisäksi albumilistojen kärjessä muun muassa Saksassa. Albumilta löytyvä In The Shadows komeili 11 maan top-10-listoilla.

- Ne oli kyllä mahtavia aikoja, kun kappale lähti vyörymään Ruotsin kautta Saksaan ja jyräsi aika monella listalla. Kyllä lämmöllä muistelee, mutta se ei ole millään tavalla minkäänlainen taakka meille, rumpali Aki Hakala kertoo Voicelle.

Hetken hiljaiseloa viettänyt The Rasmus on julkaissut Dead Lettersin jälkeen kaksi albumia, jotka eivät ole menestyneet samaan tapaan. Tänä vuonna julkaistaan uusin The Rasmus -nimeä kantava levy. Solisti Lauri Ylösen mukaan Dead Lettersin suosion saavuttaminen on kuitenkin haastavaa.

- Sitä voi olla vaikea saavuttaa. Se oli niin jättimenestys. Yleensä bändille suodaan se yksi mahdollisuus tällaiseen jymymenestykseen, mutta kaikki on tietysti mahdollista. Se riippuu vähän, mikä on ajan henki ja mitä jengi diggaa, Ylönen pohtii.

Ylösen mukaan The Rasmus ei ole koskaan yrittänyt säveltää kappaleita muodikkaasti tai "surffata jollakin genrellä." Ylönen tokaiseekin, että yhtye tulee vahvasti kymmenen vuoden viiveellä, ja mitä sattuu tulemaan, niin sillä mennään.

The Rasmuksen nimeä kantava levy julkaistaan 18. huhtikuuta. Levyn ensimmäinen single I'm A Mess julkaistaan maaliskuussa. Yhtye suuntaa levyjulkaisun myötä keikoille. The Rasmus nähdään muutamalla kesäfestarilla ja Suomen-kiertueella lokakuussa.

Kilpailut

Uusimmat