Jenkkitähti keksi uuden musiikkityylin: M*lkku-pop
Amerikkalaistähti Ke$ha on kertonut keksineensä täysin uuden musiikkigenren.
Ke$ha kirjoitti Twitteriinsä työstävänsä parhaillaan eeppistä kappaletta, ja että kyseessä on "m*lkkupopin sarastus". Uudella albumillaan hän siis aikoo esitellä aivan täysin uuden soundin.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Ke$ha ilmoittelee julkisesti fallosaiheisia asioita. Viime kuussa hän väittää käskevänsä avustajaansa pukeutumaan penispukuun, jotta hän nyrpeänä piristyisi. Ke$ha on aiemmin ilmoittanut omistavansa todella lapsellisen huumorintajun, vaikka samalla hän näkee itsensä miestennielijänä.
Lähde: NME
Kilpailut
Uusimmat
Jussi Vatasen tähdittämä kotimainen tv-sarja jatkuu pian
Tunnistatko kesäkukat? Tee testi ja selvitä, oletko todellinen viherpeukalo
Helteellä elintarvikkeet voivat olla koetuksella - näillä ohjeilla huolehdit niiden tuoreudesta
Netflix käytti ensimmäistä kertaa tekoälyä visuaalisten efektien luomiseen alkuperäissarjassaan
Bella Hadid näyttää, kuinka romanttinen pitsi ja rouhea western-tyyli yhdistetään onnistuneesti
Näytä lisää