Rocklegendoilta uusi levy lähes vuosikymmeneen

22.08.2012 10:45 - Eeva Rajala

Parrakkaat rokin veteraanit tekevät paluun tänä syksynä uutuusalbumilla.

ZZ Top aikoo nimittäin julkaista uuden albumin yhdeksään vuoteen. Yhtye on pitänyt levytystaukoa vuoden 2003 Mescalero-levyn jälkeen. Kitaristi Billy Gibbons ilmoitti jo viime vuonna, että yhtye on alkanut suunnitella ja albumi oli tarkoitus julkaista jo viime vuoden lopulla.

Projektia ei kuitenkaan saatu käyntiin, mutta nyt tulevan La Futura -albumin julkaisuajankohdaksi on vahvistettu syyskuu. Gibbonsin mukaan yhtye pohti pitkään, millaiseen suuntaan albumin musiikkia viedään.

- Halusimme muistella vanhaa musiikkiamme, muttemme tahtoneet kääntää selkäämme teknologialle. Tästä menneisyyden ja nykyisyyden sulautumisesta syntyy La Futura, Gibbons kertoo.

Lähde: Contactmusic

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat