Anastacialla syöpä - Euroopan-kiertue peruttu

28.02.2013 15:30 - Niina Jokiaho

I'm Outta Love ja Left Outside Alone -hiteillään maailmaa valloittaneella laulajattarella on edessään suuri haaste.

Anastacian oli määrä aloittaa Euroopan-kiertueensa huhtikuun 6. päivä. Nyt keikat ja esiintymiset on peruttu - naisen jo kerran voitetuksi luultu rintasyöpä on iskenyt toisen kerran.

Tähden Facebook-sivuilla kirjoitetaan:

Anastacia sai surukseen kuulla, että vuonna 2003 voitetuksi luultu rintasyöpä on uusinut.

Anastacia haluaa keskittyä täysillä taudin voittamiseen ja jättää siksi kaikki esiintymiset väliin. Noin kymmenen vuotta sitten syöpää hoidettiin leikkauksella ja sädehoidolla.

Sairaudesta huolimatta Anastacia aikoo jatkaa uuden levyn nauhoituksia, hän myös toivoo että voisi ilmoittaa faneilleen uudesta kiertueesta mahdollisimman pian.

Alla olevan Heavy On My Heart -kappaleen Anastacia kirjoitti rankkojen hoitojen aikana sairauden iskettyä ensimmäisen kerran. Laulajatar purki kappaleeseensa tunteita hetkestä, jolloin ennuste oli huono.

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat