Kuva: Splash

Moderni perhe -tähti Sofia Vergara poseeraa 45-vuotiaana alastonkuvissa - katso seksikkäät otokset

03.08.2017 12:30 - Senja Rapila

Daami ei häpeile kroppaansa.

Moderni perhe -tilannekomediasarjasta tunnettu näyttelijäkaunotar Sofia Vergara, 45, on kertonut, ettei hän ole eläessään käynyt naku-uinnilla tai katsonut televisiota kotonaan alasti. Hän ei edes pidämeikittömänä olemisesta, vaan käyttää huulipunaa usein myös kotona yksin ollessaan.

Nyt alastomuutta ujosteleva Vergara on kuitenkin päätynyt poseeraamaan alasti Women's Health -lehdelle sen lisäksi, että teki aiemmin tänä vuonna alastonkohtauksen uudessa Bent-elokuvassa.

- Joe kyselee, että 'Mitä hemmettiä, aiotko olla nykyään kaikkialla alasti? Miksi?', Vergara on nauranut haastattelussa, puhuen aviomiehestään, näyttelijä Joe Manganiellosta.

- Sanoinkin edustajalleni, että olen kohta 45-vuotias, älä laita minua enää mukaan mihinkään alastonjuttuihin! Anna minun ikääntyä kunnialla!

Mutta kuitenkin Vergara suostui ulkomaislehden pyyntöön siitä, että hän poseeraisi alastomana lehdessä. Lopputuloksena on useita kauniita ja sensuelleja otoksia. Voit katsoa niitä alapuolelta.

Pääset katsomaan kaikki sensuellit otokset Women's Health -sivustolta, täältä.

Lähde: Women's Health

Lue myös: Moderni perhe -tähti Sofia Vergara täytti 45 vuotta - edusti tyrmäävän upeana syntymäpäivänään

Lue myös: Moderni perhe -kaunotarta syytetään aviomiehensä pettämisestä - pariskunta tulistui juoruista

Lue myös: Tyrmäävä Sofia Vergara, 44, jakoi meikittömän kuvan itsestään - katso

Kilpailut

Uusimmat