Kuva: AOP

Muodoistaan kohuttu laulaja läpsyttelee pakaroitaan videolla - fanit ylistävät tähden itsevarmuutta

02.08.2019 14:15 - Milena Raappana

Laulaja Lizzoa ei arvostelijat pysäytä.

Laulaja Lizzo, 31, oikealta nimeltään Melissa Jefferson on nostanut kohua ulkonäöllään sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Rolling Stone -lehti jakoi Instagram-tilillään tähdestä alastonkuvan, joka jakoi vahvasti mielipiteitä. 

Kehopositiivisuuden puolesta puhuva Lizzo ei kuitenkaan ole lannistunut arvostelijoista ja julkaiseekin sosiaalisessa mediassa vähäpukeisia otoksia. Yksi niistä oli kuvasarja, jossa nainen poseeraa sinisissä bikineissä uima-altaalla ja läpsyttelee pakaroitaan twerkatessaan. 

Lizzon seuraajat ylistävät laulajan itsevarmuutta ja rohkeutta. Lähes puolimiljoonaa katselukertaa kerännyt video on kerännyt tuhansittain ilahtuneita ja ihastuneita kommentteja. 

"Ikonisin boomerang ikinä."

"Olen niin ylpeä. Itsevarmuutesi on parasta ikinä. Vanhempasi todella onnistuivat."

"Sheikkaa sitä kuin polaroidkuvaa."

"Idolini."

Lizzo on sanonut, että julkaisee kuvia ja videoita vähissä vaatteissa itsensä takia eikä hae niillä huomiota, vaikka arvostelijat niin väittäisivätkin

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Miley Cyrusin videolla esiintyy alaston, 172-kiloinen malli Angelina - puolustautuu nyt kritiikiltä

Lue myös: Urheiluvaatejätin mallinuket jakavat mielipiteitä - 'Tuon kokoinen ei pysty juoksemaan'

Kilpailut

Uusimmat