Kuva: Arttu Muukkonen

Mari Perankoski ja Jouni Hynynen eivät sensuroi huumoriaan - paitsi kahdessa asiassa

06.03.2020 09:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Perankoski ja Hynynen aloittivat oman podcast-sarjan.

Näyttelijä Mari Perankoski, 49, ja hänen miehensä Kotiteollisuus-yhtyeen keulakuva Jouni Hynynen, 50, aloittivat oman Villa Mayhem -podcast-sarjan RadioPlay-palvelussa.

Pariskunta kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että idea podcastiin lähti ihan normaalin elämän vitsailuhetkistä.

- Me juttelemme keskenämme aika paljon sellaisista ajatuksista, että mitä voisi tehdä yhdessä. Meillä lentää läppä aika luontaisesti ja siitä idea lähti siihen, että miten tätä voisi käyttää muuallakin, Hynynen kertoo.

- Automatkalla keksin termin, että harrastamme ”mielikuvittelua”. Olemme tehneet tällaista jo kauan esimerkiksi juuri automatkoilla ja nyt kaikki kuulevat, millaista se oikein on, Perankoski jatkaa.

Pariskunnan huumori voi olla hyvinkin ronskia ja sensuroimatonta. Podcastin jaksoissa käsikirjoitus oli kyllä olemassa, mutta se toimi lähinnä ajatusten tukena.

- Itse olen sellainen, että pitää olla jotain kirjoitettua, mutta sitten voi lähteä sooloilemaan. Tietenkin tuossakin ne jaksot on suunniteltu, mutta niissä on annettu tilaa myös vapaille ajatuksille, Perankoski sanoo.

(kuva: Arttu Muukkonen)

Podcastissa Hynynen ja Perankoski kettuilevat toisilleen hyvin ankarallakin kädellä, mikä kuuluu myös heidän siviilielämäänsä. Inspiraatiota kuitenkin materiaaliin tuottavat ympärillä olevat ihmiset.

- Kun miettii esimerkiksi miesten tai naisten ajatusmaailmaa, niin niissä on paljon kaikkea hyvin erilaista, josta saa hyvää materiaalia tällaiseen työhön. Huvitamme toisiamme myös imitoimalla ihan normaaleja ihmisiä, joissa on meidän mielestämme jotain hauskaa - esimerkiksi naapureita! Hynynen kertoo.

Perankoski kutsuu itseään "verhonheiluttelijaksi".

- Itsehän olen sellainen vanhan liiton verhonheiluttelija, joka katselee paljon muiden ihmisten toimintaa ja kyyläilee ikkunasta, Perankoski nauraa.

Muutamasta asiasta Perankoski ja Hynynen eivät halua tehdä huumoria.

- Ainoat asiat, mistä emme halua vitsailla, ovat mielenterveysjutut ja pedofilia. Vaikka osaankin nauraa aika monelle asialle, niin nuo ovat sellaisia, että niistä ei voi laskea leikkiä, Perankoski vakavoituu.

Kun pariskunnat tekevät töitä yhdessä, voivat riitatilanteet syödä tehokasta työaikaa. Tällaisia hetkiä kaksikko ei kuitenkaan juurikaan kokenut.

- Yksi alkuyö oli sellainen, että olin itse todella väsynyt ja sanoin, että nyt ei he*vetti jaksa, Hynynen muistelee.

- Se oli oikeastaan ainut hetki. Kirjoitusvaiheessa yhteistyö toimi yllättävänkin hyvin ja tuo kiukutteluhetki tuli vasta nauhoitusvaiheessa, mutta sekin meni väsymyksen piikkiin, Perankoski pohtii ja jatkaa:

- No itseasiassa se kohta, jossa puhuttiin kehoposiitivisuudesta, aiheutti pieniä ristiriitoja. Minulla oli juttu, jossa naiset haukkuvat lihavaa miestä ja ovat sitä mieltä, että kehopositiivisuus kuuluu ainoastaan naisille, niin Jouni sanoi, että ei noin voi tehdä!

Radio Willa Mayhem -podcastia pääset kuuntelemaan täältä. Ensimmäisen jakson sen sijaan löydät alta. 

Lue myös: Jouni Hynynen ei pidä tuijottelusta - yksi tilanne hävettää edelleenkin

Lue myös: Jouni Hynynen muisteli vuosien takaisen bileillan seurauksia: Krapula vei Herra Ylpön maistraattiin

Kilpailut

Uusimmat