Kuva: Laura Kiuru

Henna Kalinainen kertoo, ettei tunne biologista isäänsä - "En voi tietää, miettiikö hän minua"

21.10.2022 07:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Tosi-tv-tähti ja podcastaaja Henna Kalinainen ei kuitenkaan ole elänyt isättä, vaikkei biologinen isä ole ollut hänen elämässään.

Vuonna 2021 Suomessa oli vuonna 2021 noin 1,3 miljoonaa isää. Yksi on kuitenkin jäänyt tilastojen ulkopuolelle, nimittäin tosi-tv-tähti Henna Kalinaisen biologinen isä.

Kalinainen kertoo Mamma Mia -podcastin Hennan tarina -jaksossa, ettei tiedä, kuka hänen isänsä on.

Tosi-tv-tähti kertoo yrittäneensä selvittää isänsä henkilöllisyyden, olemattomin tuloksin.

- Se ei ole ihan niin yksinkertaista, Kalinainen toteaa jaksossa.

Kalinainen muistelee jaksossa teettäneensä kerran isyystestin miehen kanssa, jonka epäili olevan hänen biologinen isänsä.

Tosi-tv-tähti kertoo saaneensa taannoin yhteydenoton Facebookissa naiselta, joka epäili olevansa Kalinaisen sisko. Nainen oli kertonut Kalinaiselle isänsä epäilleen, että Kalinainen saattaisi olla hänen lapsensa.

Isyystesti osoitti kuitenkin miehen epäilykset vääriksi.

Yhteydenotto saattaisi järkyttää myös isän elämää

Kalinainen toteaa jaksossa pohtineensa, että mikäli hän saisi yhteyden biologiseen isäänsä, voisi tieto tulla yllätyksenä myös tälle. Tämä onkin saanut Kalinaisen pohtimaan, uskaltaisiko hän ottaa yhteyttä biologiseen isäänsä, vaikka saisikin tietää tämän henkilöllisyyden.

- Se, että sieltä ponnahtaa yhtäkkiä joku kaikkien näiden vuosien jälkeen. Se voi olla joillekin todella raskas prosessi, podcastaaja pohtii.

Isän pohtiminen saa kuitenkin Kalinaisen herkistymään jaksossa. Hänen mukaansa raskainta on epätietoisuus.

- En voi tietää, miettiikö hän minua. En tiedä, tietääkö hän minun olevan olemassa vai ei, Kalinainen kyynelehtii.

Biologisen isän puute ei tarkoita isättömyyttä

Isättä Kalinainen ei kuitenkaan ole kasvanut, sillä tosi-tv-tähti kertoo kasvatti-isänsä olleen hänelle isähahmo lähes koko lapsuuden ajan. Hän pohtiikin jaksossa "isä"-tittelin merkitystä.

- Kutsun häntä "iskäksi", hän on isä. Emme ole koskaan keskustelleet siitä, että olisi jotain [lapsi]-puolia, tai 'sinä olet minun biologinen lapseni ja sinä et, sinä olet bonuslapsi' tai muuta. Meillä ei ole ollut tällaista, nelilapsisessa perheessä varttunut Kalinainen kertoo.

- Hän on minulle sellainen mieheyden esikuva. Se [mies] pystyy korjaamaan auton, se pystyy rakentamaan talon, tosi-tv-tähti suitsuttaa.

- Ihailen kaikissa muodoissaan isääni, Kalinainen jatkaa.

Kuuntele Hennan tarina kokonaisuudessaan alta tai Podplaysta.

Lue myös: Henna Kalinainen suuttui Jarkko-puolisolleen kosteissa bileissä ja ilta meni täysin pilalle - "V*tutuskäyrä nousi"

Lue myös: Henna Kalinaisen Jarkko-puoliso harvinaisessa haastattelussa - pariskunta puhuu avoimesti suhteestaan

Lue myös: Henna Kalinainen luottaa kotona perinteiseen työnjakoon - 'Kotityöt kuuluvat naisille'

Voice.fi ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat