Kuva: Laura Kiuru

Henna Kalinainen kertoo, kuinka pilasi ystävyyssuhteensa - "Se oli aivan v*tun typerää multa"

11.11.2022 07:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Henna Kalinainen kertoo Mamma Mia -podcastissa, kuinka nuoruusvuosina ystävyyssuhde katkesi mitättömän syyn vuoksi.

Tosi-tv-tähti ja podcastaaja Henna Kalinainen muistelee Mamma Mia -podcastissa, kuinka pilasi nuoruusvuosinaan pitkäaikaisen ystävyyssuhteensa nykyisin mitättömänä pitämänsä seikan vuoksi.

Kalinainen kertoo jaksossa riidan saaneen alkunsa siitä, kun Kalinainen oli saanut liput Justin Bieberin konserttiin, jonne hän pyysi myös silloisen ystävänsä mukaan.

- Mulla oli alkamassa silloin vaihe, että mulle alkoi maistumaan enemmän bileet kuin koulunkäynti, Kalinainen muistelee.

Hän kertoo silloisen ystävänsä keskittyneen opiskeluihin samalla, kun Kalinainen vietti aikansa mieluummin juhlimalla.

- Ajattelin, että menemme bilettämään, podcastaaja toteaa.

- Olimme jo sopineet, että hän tulee sinne. Sitten hän tokaisee, että 'kyllä mä voin tulla sinne, mutta en sitten juo mitään', Kalinainen kertoo kaksikon käymästä keskustelusta.

Kalinainen kertoo suuttuneensa ystävälleen siitä, ettei tämä halunnut lähtemään juhlimaan, vaan halusi mieluummin olla selvinpäin.

- Suutuin siitä, että hän haluaa tulla kanssani Justin Bieberin vip-konserttiin, eikä suostu edes juhlimaan.

Hän muistelee jaksossa haukkuneensa ystäväänsä tämän päätöksen vuoksi, jonka jälkeen Kalinainen olikin vienyt toisen ystävänsä konserttiin.

- Toi oli aivan vitun typerää multa, Kalinainen pohtii taannoista tulistumistaan.

 - Tämän jälkeen emme olleet enää yhteydessä, podcastaaja tunnustaa.

Kalinainen harmittelee jaksossa, että mikäli hän ei olisi tulistunut nuoruudessaan ystävälleen pienestä asiasta, olisivat he todennäköisesti edelleen ystäviä keskenään.

- Nämä kaikki hukkaan heitetyt vuodet, vaikka voisimme toki tavata vaikka huomenna, niin ne tuntuvat pahalta, sillä niitä ei saa enää takaisin, Kalinainen harmittelee.

Kalinainen kertoo jaksossa, ettei ottanut riidan jälkeen yhteyttä ystäväänsä, sillä ei halunnut, että hänen ystävänsä lähtisi Kalinaisen huikentelevaan elämäntyyliin mukaan.

- Päätin, etten ota häneen enää yhteyttä, sillä mulla ei ole hänelle enää mitään tarjottavaa. Vedän hänet vain kohta mukaan omaan juttuuni ja sössin hänen asiat siinä samalla, Kalinainen kertaa silloisia ajatuksiaan.

Nykyisin Kalinainen suhtautuu muiden juomattomuuteen toisin.

- Eihän se ole sun kännistä pois, jos joku on juomatta.

Kalinainen kertoo jaksossa ottaneensa hiljattain ystäväänsä yhteyttä, ja vanha kaveri onkin suostunut tapaamaan podcastaajan.

- Hän suostui ja sanoi, että haluaisi mielellään tavata, podcastaaja paljastaa.

Voit kuunnella koko jakson alta sekä Podplaysta.

Lue myös: Alkoholi oli osa Henna Kalinaisen elämää - tuoppi aamuyhdeksältä toi helpotusta ahdistukseen

Lue myös: Henna Kalinainen kertoo, ettei tunne biologista isäänsä - "En voi tietää, miettiikö hän minua"

Lue myös: Vilma Karjalainen muistelee Gossip Moms -sarjan ensimmäistä kautta - 'En ollut riittävän julkkis'

Voice.fi ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat