Kuva: Sara Taussi

Sergey Hilmanin vaaran hetket Meksikossa: 80 alastonta homomiestä ajautui merihätään

30.03.2023 14:15 - Iiro Myllymäki

Alastomat saaribileet saivat vaarallisen käänteen, kun merellä puhkesi kova myrsky.

Tosi-tv-ohjelmista tunnettu Sergey Hilman kertoo tuoreimmassa Cheers to Ugly Me -podcastinsa jaksossa hiljattaisesta Meksikon-matkastaan. Hilman vetää podcastia yhdessä räppäri Sini Sabotagen kanssa.

Mies nostaa matkaltaan esiin muun muassa astetta erikoisemman bilereissun, eli ”alastoman homoristeilyn”. Hänen kaverinsa oli suositellut hänelle bileristeilyä, jossa ollaan jahdilla. Tapahtuman tiedoissa luki, että siellä ollaan alasti, mutta kaveri vakuutti, että alastomuus ei ole pakollista. Hilman päätti osallistua, mutta sai pian huomata, että kyseessä ei ollutkaan varsinainen risteily. Noin 80 miehen porukka matkusti läheiseen autiosaareen neljällä pienellä jahdilla.

- En tajunnut, että se ei ollut risteily, vaan ne veneet vain heittivät meidät jonnekin saarelle. Saarella ei ollut mitään verkkoa, ja siellä oli noin 80 ihmistä. Paljon viinaa, ja kaikki olivat alasti paitsi minä, Hilman kertoo.

Hilman pääsi todistamaan hauskoja tilanteita alastomien homomiesten keskuudessa. Hän kertoo esimerkiksi nähneensä, miten kaksi miestä oli kiinnittänyt hyppynarun peniksiinsä ja heiluttelivat narua halukkaille hyppijöille. Samalla taktiikalla saarella harrastettiin myös limboa.

- Siellä oli kuumia ihmisiä, ja saatoin käydä metsässä jonkun kanssa siellä, mutta halusin kotiin, Hilman sanoo.

Paluumatka ei kuitenkaan sujunut kuten oli suunniteltu, sillä merellä puhkesi rankka myrsky.

- Ne aallot olivat varmaan yhdeksänmetrisiä, eikä niihin veneisiin päässyt takaisin, Hilman muistelee.

Ajatus tästä saa Sini Sabotagen tikahtumaan nauruun.

- Sitten siellä on 80 homoa munasillaan merihädässä, Sini Sabotage sanoo.

Porukkaa hakemaan tulleet veneet eivät päässeet aaltojen takia rantaan, jolloin bilekansan piti uida jonkin matkaa aalloissa ja sitten heidät vedettiin pelastusrenkailla neljään veneeseen.

- Kaikki olivat vitun jurrissa. Siinä meni kolme tuntia, että ihmiset saatiin veneisiin ja lähdimme takaisin rantaan. Se oli elämäni pelottavin matka. Se kesti noin tunnin ja menimme pienillä moottoriveneillä ja aallot olivat valtavia, Hilman kertoo paluumatkasta.

Jos upotus ei näy, näet päivityksen täältä.

Lisää Hilmanin Meksikon-matkasta pääsee kuuntelemaan jaksosta alta. Jakson voi kuunnella myös Podplaysta tästä linkistä.

Voice.fi ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: "Tiedän ihmisen, joka yrittää tartuttaa sinulle hivin" - tv-kasvo Sergey Hilman sai hyytävän viestin

Lue myös: Sini Sabotage järkyttyi kommentista, jonka Maria Veitola heitti hänelle suorassa lähetyksessä: "Se oli niin traumatisoivaa"

Kilpailut

Uusimmat