9 asiaa, joita jokainen toivoo saavansa omassa parisuhteessaan

17.09.2014 08:20 - Reija Saarinen

Parisuhteelta toivotaan monia eri asioia. Niistä suurin osa on onneksi helppo saavuttaa.

Parisuhde on asia, johon suurin osa ihmisistä pyrkii. Sen vuoksi siihen liittyykin useita seikkoja, joita lähes jokainen omalta suhteeltaan toivoo. Alla niistä muutamia.

1. Jännitys

Jokainen kaipaa jännitystä elämäänsä. Parhaiten sitä yksinäiseen elämään työ parisuhde. Siksi alkuhuuman aiheuttamaa jännitystä kannatta ylläpitää suhteessa myös myöhemmin esimerkiksi yllätysten avulla.

2. Vakaus

Suurin osa haluaa omalta suhteeltaan vakautta ja uskoa siitä, että toinen pysyy rinnalla myös vaikeina hetkinä.

3. Fyysisyys

Fyysinen läheisyys on jokaisen haaveena ja toiveena. Parisuhteessa sen ei saa antaa hiipua vuosien mukana, vaan siitä tulee pitää kiinni tilanteessa kuin tilanteessa.

4. Kunnioitus

Mikään parisuhde ei kestä ilman kunnioitusta. Se onkin yksi suhteen tärkeimmistä asioista. Kunnioita siis rakastasi aina.

5. Sitoutuminen

Suhde ei voi jatkua kovin pitkään ilman pohdintoja tulevasta. Sitoutuminen onkin yksi tärkeimmistä seikoista.

6. Jakaminen

Ihminen on sosiaalinen ja hänellä on tarve jakaa tunteitaan ja kokemuksiaan jonkun toisen kanssa. Siksi onkin tärkeää, että parisuhteessa voidaan keskustella mistä vain.

7. Turvallisuus

Jokainen haluaa tuntea olevansa turvassa oman rakkaansa kanssa. Toisen huomioiminen eri tilanteissa sekä hellään syleilyyn sulkeminen ovat avainasemassa turvallisuudentunteen luomisessa.

8. Ymmärrys

Jokainen toivoo, että kumppani ymmärtää sen mitä heille kertoo. Yritä siis ymmärtää, vaikka et aina samaa mieltä olisikaan.

9. Aika

Parisuhteessa tulee viettää aikaa oman rakkaan kanssa. On hyvä tehdä myös omia juttuja erillään toisesta, mutta yhteiseenkin aikaan tulee panostaa.

Oletko joskus miettinyt sitä, kannattaako suhteeseen jäädä? 10 merkkiä siitä, että jääminen on paras vaihtoehto löydät täältä.

Lähde: Boldsky

Kilpailut

Uusimmat