Kuva: Fotolia

Suomalainen seksologi vakuuttaa: Jokainen nainen voi saada orgasmin

06.08.2016 18:15 - Rea Tallgren

Joillakin orgasmin saaminen on todella vaikeaa, mutta suomalaisen asiantuntijan mukaan mahdotonta sen ei pitäisi olla.

Seksologi Satu Söderström on sitä mieltä, että orgasmin saaminen on taitokysymys. Hän valaa toivoa niihin, jotka eivät koskaan ole voineet orgasmia saada, ja sanoo, että se on kaikille mahdollista.

- Jos ihmisellä on oikeat keinot ja konstit, se on mahdollista, Söderström vannoo.

Hän itse on osallistunut muun muassa masturbointikursseille.

- Olen nähnyt sitä kursseilla niin paljon, että monet, joskus jopa melko vanhatkin ihmiset sanovat, että eivät ole ikinä saaneet orgasmia. Mutta sitten kun he onnistuvat siinä, se on aivan mahtavaa. Voi sitä energian määrää! Söderström hehkuttaa.

Söderström kehottaakin tarttumaan häpeilemättä toimeen ja ottamaan yhteyttä asiantuntijoihin, jotka voivat auttaa. Tällaisia ovat juuri muun muassa seksologit. Myös erilaisilla välineillä voi treenata orgasminsaamista siinä, missä mitä tahansa muutakin taitoa.

- Kuka tahansa nainen voi esimerkiksi squirtata, eli ejakuloida. Sekin taito on aivan opettelemisesta kiinni, hän summaa.

Lue myös: Salaisuus useampiin orgasmeihin selvitettiin - ota konkreettiset vinkit avuksi

Lue myös: Mikä on sopiva määrä seksiä kuukausittain? Suomalaiset vastasivat

Kilpailut

Uusimmat