Kuva: Shutterstock

Puhuminen, lahnailu - asiat, jotka latistavat tunnelman vällyjen välissä ennen aikojaan

07.02.2018 21:15 - Senja Rapila

Noin 63 prosenttia tutkimukseen osallistuneista pitivät liikkumattomuutta eli "lahnailua" epäseksikkäänä.

Seksiin ei tarvitse ohjeita, mutta on monia asioita, jotka eivät välttämättä saa kumppania innostumaan ja syttymään vällyjen välissä. Elite Daily -julkaisu on uutisoinut tutkimuksesta, jossa on selvitetty ihmisten seksimieltymyksiä ja sitä, mitä heidän mielestään seksin aikana ei saa tehdä.

Tutkimukseen osallistui yhteensä yli amerikkalaista 5000 sinkkua.

Vaikka kommunikointia pidetään yhtenä seksin tärkeimmistä asioista, 82 prosenttia kyselyyn osallistuneista uskoivat, että liika puhuminen on todellinen tunnelman latistaja. Heti sen jälkeen tulee intohimon puute; 74 prosenttia tutkimukseen osallistuneista olivat samaa mieltä siitä, että seksi, jossa ei ole intohimoa, on tunnelmantappaja.

Noin 63 prosenttia kyselyyn osallistuneista pitivät liikkumattomuutta eli "lahnailua" epäseksikkäänä, mitä ei saisi tehdä seksin aikana. Huonot suutelijat ikävystyttivät 62 prosenttia kyselyyn osallistuneista.

Tosin, vain 14 prosenttia tutkimukseen osallistuneista sinkuista kertoivat, että huono seksi ensimmäisellä kerralla ei ole heille kynnyskysymys. Suurin osa sinkuista olivat sitä mieltä, että hyvän seksin huomaa vasta silloin jos on harrastanut seksiä muutaman kerran.

Valitettavasti 70 prosenttia naisista eivät todennäköisimmin siedä huonoa seksiä lainkaan.

Vaikka tutkimukseen on osallistunut pelkästään amerikkalaisia, emmeköhän me suomalaisetkin osaa samaistua näihin samoihin ajatuksiin, mitä tutkimuksessa on herännyt.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Seksiasento, josta et ole ehkä koskaan kuullutkaan - antaa todellista nautintoa

Lue myös: Ovatko seksihalut kateissa? 5 yllättävää ruoka-ainetta, jotka kasvattavat libidoasi

Lue myös: 11-vuotias tyttö kuuli siskonsa harrastamassa seksiä - raivostunut reaktio naurattaa netissä

Kilpailut

Uusimmat