Kuva: Shutterstock

Kehonkielenmerkit, jotka kertovat suhteenne olevan ongelmissa

20.03.2018 09:15 - Reija Saarinen

Pienistä eleistä voi päätellä yllättävänkin paljon.

Mikä tahansa parisuhde voi ajautua ongelmiin, joko pienessä tai hiukan pidemmässä ajassa. Onneksi kuitenkin tilanteen voi huomata, jolloin ongelmiin on helpompi puuttua ja saada näin ollen suhde pelastettua.

Mutta millaisia ovat sitten ne pienet eleet, jotka kertovat siitä, että suhteessa ei ole kaikki hyvin?

1. Ette enää kävele yhdessä vaan yksilöinä. Kädestä pitämistä ei ole ja toinen kulkee hiukan edellä.

2. Työnnätte toisianne pois erilaisissa tilanteissa, jos toinen esimerkiksi yrittää tulla halaamaan.

3. Jos kumppanin pupillit ovat pienet sinut nähdessään, kertoo se ongelmista. Innostuneen ihmiset pupillit ovat nimittäin laajentuneet.

4. Virnistelette toisillenne, mutta ikävä kyllä vain pahassa mielessä.

5. Taputatte toisianne olalle esimerkiksi halauksen yhteydessä. Ihan niin kuin kaverukset tekevät.

6. Pyörittelette usein silmiä toistenne sanomisille tai tekemisille.

7. Läheisyys on kadonnut, eikä suhteessa ole suukottelua, halailua tai seksiä.

8. Nojaatte toisistanne poispäin ollessanne yhdessä.

9. Keskeytätte toisenne usein ja puhutte mieluummin sanoilla minä kuin me.

10. Istutte jalat tai kädet ristissä toistenne seurassa. Näin pidätte yllä etäisyyttä välillänne.

Lue myös: Parisuhteessa on 5 vaihetta - katso, mitä niistä sinä elät parhaillaan

Lue myös: 9 merkkiä paljastaa, että sinä olet parisuhteen myrkyllinen osapuoli - tunnista käytös ajoissa

Lähde: Good Housekeeping

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat