Kuva: shutterstock

Kyllästyttääkö vanhat kaavat? 10 arkista vinkkiä, joiden avulla ylläpidät säpinää parisuhteessasi

26.05.2018 13:15 - Roosa Sallila

Vaikka perhe-elämä sujuisi moitteettomasti, on tärkeää myös muistaa ottaa kahdenkeskistä aikaa.

Pitkässä parisuhteessa saattaa joskus tuntua vaikealta ylläpitää kipinää. On kuitenkin olemassa simppeleitä keinoja joiden avulla saat pidettyä suhteesi mielenkiintoisena vielä vuosienkin jälkeen.

Jos kaipaat jotain uutta parisuhteeseesi, kokeile alta löytyviä vinkkejä.

1. Matkustakaa!

Matkustelkaa yhdessä uusiin paikkoihin. Kokeilkaa uusia ravintoloita ja baareja. Oppikaa ja kokekaa uusia juttuja yhdessä.


2. Välttäkää rutiineja

Olkaa avoimia uusille asioille ja toimintatavoille. Vanhoihin tapoihin juurtuminen tylsistyttää ja saa mielenkiinnon katoamaan.


3. Seurustele mielenkiintoisen ihmisen kanssa

Useimmiten jos olette kumppanisi kanssa erilaisia, voitte oppia paljon enemmän toisistanne niin hyvässä kuin pahassakin.


4. Kokeilkaa uusia asioita jatkuvasti

Ruokaa, ravintoloita, paikkoja, retkiä, harrastuksia, keikkoja ja matkustelua. On myös tärkeää, että vietätte aikaa myös muiden ihmisten kanssa ja tutustutte uusiin ihmisiin.


5. Kehittäkää itseänne

Jos suhde alkaa tylsistyttämään, keksikää mitä haluaisitte tehdä tulevaisuudessa. Esimerkiksi harrastus, uusi työ tai täysin uusi ala. Kun molemmat ovat keksineet itseään kiinnostavan asian lähtekää tavoittelemaan niitä toistenne kanssa.


6. Älkää vaatiko suhteeltanne liikaa

Muistakaa nauttia myös arkisista asioista. Tylsemmät kaudet kuuluvat parisuhteisiin, joten nauti myös niistä hetkistä, kun ette kumppanisi kanssa ehdi tehdä mitään erikoista.


7. Viettäkää aikaa myös kahden

Viekää lapset hoitoon esimerkiksi vanhemmillenne. Vaikka perhe olisi etusijalla ja perhe-elämä loistaisi, muistakaa myös antaa aikaa vain toisillenne.


8. Etsikää uusi yhteinen harrastus

Sellainen mitä kumpikaan ei ole aikaisemmin harrastanut, joten toinen ei pääse pätemään lajin helppoudesta tai käytännöistä.

9. Tukekaa ja rohkaiskaa toisianne

Älkää antako parisuhteenne estää unelmien tavoittelemista. Kun rohkaisette kumppanianne, välillenne kasvaa side, joka vahvistaa suhdettanne. On ikävää olla suhteessa, jossa toinen osapuoli lyttää kaikki haaveesi ja tavoitteesi.

10. Ystävyys parisuhteen perustana

Ystävyyden kautta opitte arvostamaa ja kuuntelemaan toisianne. 

Lue myös: "Pissasin hänen paitansa päälle" - Hulluimmat asiat, jotka ihmiset ovat tehneet eron jälkeen

Lue myös: Miestyypit, joista kannattaa pysyä erossa - katso mihin kannattaa kiinnittää huomiota

Lähde: Elitedaily

Kilpailut

Uusimmat