Kuva: Shutterstock

Toiveissa pitkä ja onnellinen parisuhde? 4 oppia, jotka jokaisen pariskunnan tulisi ottaa haltuun

12.03.2019 16:15 - Emmi Moilanen

Vaikeinakin aikoina tulisi muistaa naurun ja yhteisen huumorin merkitys parisuhteen hyvinvoinnin kannalta.

Vaikka deittailu olisikin muuttunut seurusteluksi, kumppanukset eivät voi jäädä lepäämään laakereilleen. Parisuhde vaatii työstämistä, komromisseja ja omien virheiden hyväksymistä - tämä takaa sen, että osapuolet kasvavat niin yksilöinä kuin pariskuntanakin. Samalla myös onnellisuuden määrä lisääntyy ja suhde kestää myrskyisienkin elämänvaiheiden läpi.

Your Tango -sivusto kokosi yhteen neuvot, joita pariskunnan molempien osapuolten olisi hyvä aika ajoin muistutella itselleen.

1. Opi hyödyntämään riitatilanteet mahdollisuutena kasvaa henkisesti ihmisenä sekä pariskuntana. Mieti, että olette jokaisen ratkaistun erimielisyyden jälkeen yhä vahvempia tiiminä, eivätkä riidat aja teitä erillenne.

2. Muista, että parisuhde on kahden kauppa ja myös riitelyyn tarvitaan kaksi osapuolta. Opi hyväksymään se, että myös omassa käytöksessäsi on todennäköisesti aika ajoin korjattavaa.

3. Älkää antako arjen kiireiden ja stressin hukuttaa huumorintajuanne. Pitäkää huoli siitä, että myös hektisinä aikoina muistatte pysähtyä nauttimaan pienistäkin yhteisistä ilon ja naurun hetkistä.

4. Keskittykää negatiivisten asioiden sijaan positiivisiin seikkoihin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että riidellessänne ette osoita syyttävällä sormella toista vaan kerrotte, mikä asia on viime aikoina painanut mieltä ja millaisia korjausliikkeitä se kaipaisi teidän molempien osalta parisuhteessanne. Muistakaa myös kehua toisianne niistä piirteistä ja teoista, joita arvostatte.

Lue myös: Parisuhdetyyppejä on kolmenlaisia - katso tunnistatko itsesi ja kumppanisi

Lue myös: Oikein valitut ystävät lisäävät onnellisuutta - vaikuttaa myös aivojen toimintaan

Lue myös: Haluatko tulla onnelliseksi? Tutkimus selvitti tarkan määrän kauan sinun tulisi nukkua

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat