Kuva: Fotolia

Haluatko tulla onnelliseksi? Tutkimus selvitti tarkan määrän kauan sinun tulisi nukkua

19.06.2017 14:45 - Katariina Auvinen

Jo kuuden minuutin unen vähentämisellä on huomattava heitto onnellisuuteen nähden.

Ihmiset, jotka nukkuvat tasan 7 tuntia ja kuusi minuuttia kertovat olevansa kaikista onnellisimpia, kertoo Daily Mail -julkaisu. Tutkimukset ovat todistaneet, että riittävällä unella ja onnellisuudella on selkeä yhteys. 

Jo kuuden minuutin heitolla on tutkimusten mukaan selkeä ero onnellisuuteen. Ne, jotka nukkuvat pelkästään seitsemän tuntia, määrittelivät itsensä suurimmaksi osaksi onnellisiksi. Sitä vähemmän onnellisia ihmiset ovat, mitä vähemmän he nukkuvat. Esimerkiksi, jos ihminen nukkuu vähemmän kuin 6 tuntia ja 48 minuuttia, heijastuu se tutkimuksen mukaan jo hänen parisuhteeseensa ja työelämäänsä. 

 Aikuisten suositellaan nukkuvan vähintään seitsemän tuntia yössä. 2000 ihmistä kattaneessa tutkimuksessa kävi ilmi myös, että naisten on hankalampi saada nukuttua tarpeeksi yön aikana. Jos haluaa mahdollistaa mahdollisimman sikeän unen, kannattaa rytmittää päivät. Samaan aikaan nukkumaan käyneet saavat paremmin unta, kuin ne joiden nukkumaanmenoaika vaihtelee.

Lue myös: Kumppanin kanssa nukkuminen voi aiheuttaa terveysongelmia

Lähde: Daily Mail  

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat