Kuva: Shutterstock

Riidanaiheet, joista kinasteleminen on yleensä turhaa – sorrutko omassa suhteessasi?

03.04.2019 19:45 - Emmi Moilanen

Pienistä asioista jatkuva kinasteleminen usein kuluttaa suhdetta enemmän kuin vahvistaa sitä.

Kuten muissakin ihmissuhteissa, myös parisuhteessa ajoittainen riitely ja erimielisyyksien selvittely auttaa puhdistamaan ilmaa. Jos riitely on kuitenkin jokapäiväistä, välien selvittämisen sijaan erimielisyydet ajavat kumppanuksia vain kauemmaksi toisistaan.

Bustle-sivusto listasi sellaiset riidan aiheet, joista riiteleminen harvoin kannattaa parisuhteessa.

Kuinka usein riitelette näistä?

1. Pienistä, arkipäiväisistä mokista suuttuminen. Kauppaan unohtunut maito tai sovitusta tapaamisesta muutamalla minuutilla myöhästyminen eivät ehkä ole asioita, joiden takia kannattaa aloittaa kinastelu.

2. Kumppanin kännykän käytöstä ja kavereille viestittelystä hermostuminen.

3. Suuttuminen siitä, että kumppani pitää yhteyttä entiseen seurustelukumppaniinsa. Jos kyseessä on ystävyyssuhde, turha mustasukkaisuus altistaa pienille riidoille, jotka ennen pitkää voivat kärjistyä suuriksi erimielisyyksiksi.

4. Suuttuminen siitä syystä, että kumppani viettää aikaa omien ystäviensä kanssa – ja sinä pelkäät jääväsi ulkopuolelle jostakin tärkeästä.

5. Kotitöistä kinasteleminen niin, että puolustuskannalle siirtyessänne myös riita kasvaa suhteettoman suureksi alkuperäiseen ongelmaan nähden.

Lue myös: Asiat, jotka tulisi tietää kumppanista vuoden seurustelun jälkeen - osaatko vastata kysymyksiin?

Lue myös: Miehet kertovat: Missä vaiheessa tapailusuhteen voi virallistaa seurusteluksi?

Lue myös: Parisuhde voi muuttaa mieltymyksiäsi - katso miten

Lähde: Bustle

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat